Eräänä päivänä sitä raahautuu kotiin ja huomaa, ettei halua viettää enää yhtään iltaa naamakirjassa. Ei halua kuulla, miten seiskaluokalla samaan aikaan ollut poika muutti uuteen ”sairaan huikeeseen” kalliolaiskaksioon. Tai klikata itseään ryhmään, johon liittymällä toisi leivän pöytään kehitysmaan lapselle. Statuspäivitys ”Plaah, tylsää!” on jo käytetty kolmena muuna päivänä, eikä niille 253 kaverille oikein löydy mitään muuta sanottavaa.

Tiedättehän, sellaisina hetkinä sitä kaipaa ihan mitä tahansa muuta: downshiftingiä, elämyksiä, itsensä ylittämistä, seikkailuja. Eikä auta vaikka juoksisi pururadan viiteen kertaan tai kävisi vähän retkeilemässä Etelä-Afrikassa. Nekin reissut tuntuvat kutistuvan statuspäivityksen kokoisiksi.

Aika kuluu nopeasti. Väistämättä alkaa ymmärtää, että se kannattaa kuluttaa jotenkin muuten kuin tietokoneen ääressä puolituttujen kanssa jotain mukanokkelaa kikatellessa.

Monen muun kyllästyneen tapaan minäkin poistuin tänä syksynä naamakirjasta ja klikkasin itselleni yksityisyyttä.

”Muutosvastarintaa”, ajattelette nyt. ”Humanisti, jolla on aivan liikaa aikaa.”

Mutta eihän koko naamakirjassa oikeastikaan taida olla kovin paljon järkeä. Puhumattakaan Twitteristä, jonka avulla yleisön tietoon saatettavat lyhyet tiedonannot kiinnostavat ehkä kolmea ihmistä.

Yhteisöpalveluista saattaa olla tulossa kovaa vauhtia 2000-luvun lopun yhteishäpeä: se minkä parissa kaikki kuluttavat juuri nyt vapaa- ja työaikaansa, mutta kukaan ei oikein osaa sanoa miksi. 30 vuoden kuluttua ajattelemme: statuspäivitykset, voi luoja!

Enkä tosiaan ole yksin: sosiaalista mediaa seuraavan uutispalvelu Mashable.comin mukaan räjähdysmäisesti kasvaneille palveluille tapahtui kesän aikana jotain. Sekä Facebookin että Twitterin kasvuvauhti liki pysähtyi samanaikaisesti kesäkuussa, ja tilanne on pysynyt yhtä hiljaisena syksyyn saakka. Pidempään käytössä ollut MySpace puolestaan on jatkanut kutistumistaan huomattavaa vauhtia. Viime kesän aikana sen käyttäjistä katosi yli kymmenen prosenttia.

Jo nyt useat Facebookiin pari vuotta sitten liittyneet ovat tiukasti rajoittaneet sovelluksen käyttöä tai poistuneet sieltä kokonaan. Hypetystä kestänee muutaman vuoden, jonka jälkeen naamojen luettelointi jäänee historiaan synkkänä ja kiusallisena ajanjaksona.

Tai sitten ei. Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT:issä on suunnitteilla muuta. Tutkija ja sosiaalipsykologi Airi Lampinen uskoo, että minunlaiseni jäärät saadaan pian ruotuun.

- Ihan niin kuin esimerkiksi vaatemuodin puolella, myös sosiaalisen median trendit vaihtelevat. Saattaa olla, että yksittäisiin palveluihin kyllästytään, mutta toisaalta taas työelämässä ja opiskelussa palveluja hyödynnetään jatkossa yhä enemmän.

Niin, farkut ovat vaihtelevasti muodissa ja silti osa käyttää niitä aina. Yhtä varmasti kuin joka syksynä löytyy uusi musta, omaksumme trendejä vaihtelevasti myös tietotekniikan puolella.

Vaikka Facebook on ollut monelle suomalaiselle ensikosketus sosiaaliseen mediaan, on onneksi olemassa muitakin. Wikit, blogit, Flickr, YouTube ja LinkedIn ovat syntyneet tarpeeseen. MySpace ja IRC-Galleria taas ovat olleet aikanaan hittejä, ja kävijöitä riittää yhä.

Myös HIIT:n OtaSizzle-projektissa on suunniteltu Aalto-yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle uusia sosiaalisen median palveluja mittatilaustyönä. Rekisteröityneitä käyttäjiä palveluilla on tällä hetkellä toista tuhatta. Projektin avulla halutaan tuoda palvelut älypuhelinten aikakaudelle.

Lampinen kertoo tutkijoiden toki olevan selvillä yhteisöpalvelujen käyttöön liittyvistä käytännön ongelmista.

IRC-Gallerian ja Facebookin kaltaisista yhteisöistä lähdetään usein ovet paukkuen, koska niissä koetaan olevan paljon epäolennaista. Lisäksi monilla on tunne, että puolitutut pääsevät vähän liian lähelle. Etenkin Facebookissa yksityisyyden rajat ovat vielä pitkään hakusessa.

Facebookista on kasvanut parissa vuodessa valtava viihdekeskus, mutta se on myös kehittynyt, Lampinen huomauttaa. Statuspäivitysten tulvaa ja kaveripaljoutta voi nyt entistä paremmin hallita.

Osana Tietotekniikan tutkimuslaitoksen projekteja pohditaan parhaillaan myös, miten palvelujen suunnittelussa voitaisiin ratkaista tällaiset ongelmat. Keinojen täytyy olla tarpeeksi tehokkaita ja vaivattomia, jotta käytännöt vakiintuisivat. Kaverihallintaongelmien ratkaiseminen ei ole ihan helppoa.

- Tavallinen käyttäjä ei tule Facebookiin hallitsemaan yksityisyyttään, joten nämä asiat tulee ottaa huomioon suunnittelussa entistä paremmin. Toisaalta on ymmärrettävä myös, että yksityisyysasiat eivät ole koskaan vain yhden ihmisen hallittavissa.

Facebook ei tunnetusti anna tilastoja suomalaisjäsenistään, mutta pelkästään Suomi-verkostoon kuuluu satojatuhansia, eivätkä kaikki suinkaan koe tarvetta liittyä isänmaata tunnustaviin verkostoihin. Suomesta on joka tapauksessa tullut lyhyessä ajassa varsinainen Facebooklandia, jossa kaikilla on palvelusta ainakin vankka mielipide. Lampiselle suosio ei tullut yllätyksenä.

- Näitä ennen on ollut paljon samantapaisia palveluja jo todella pitkään. Facebook kasvoi äkkiä, mutta se olisi toisaalta voinut ollut myös jokin muu palvelu. Toki on ollut kiinnostavaa nähdä, miten innokkaasti suuret massat ovat ottaneet Facebookin käyttöönsä.

Ja sitten ovat ne pahemman luokan jäärät: tyypit jotka eivät ole koskaan olleetkaan Facebookissa, eivätkä välttämättä aio edes liittyä. Heitä on muuten Suomessa yli 4 miljoonaa.

Taistelu uutta teknologiaa vastaan on harvoin kovin voitokasta. Muistattehan sen kaverin, joka sinnitteli viimeiseen asti ilman kännykkää? Aivan. Harva kulkee tänä päivänä niillä taisteluilla ylpeilemässä.

Mutta miksi suomalaiset ottivat juuri Facebookin omakseen?

- Suomalaiset ovat käyttäneet jonkinlaisia yhteisöpalveluja jo vuosikymmeniä. IRCiä voi pitää varhaisena yhteisömediana. Samoin IRC-Galleria on tavallaan suomalaisten oma Facebook, ja sillä on edelleen hyvin paljon käyttäjiä, Lampinen muistuttaa.

IRC-Galleria on kuitenkin niin vahvasti teinijengin paikka, etteivät itseään kunnioittavat nuoret aikuiset kehdanneet liittyä, vaikka mieli olisi tehnyt. Mutta sitten vuonna 2007 tuli Facebook. Se iski suomalaisten tietoisuuteen juuri oikeaan aikaan.

Facebook ei ollut niin ilmiselvä ihmisgalleria: siihen liittyi juuri sen verran narsismia kuin pääkaupunkiseudun mediaihmiset olivat valmiita tunnustamaan. Syksyllä 2007 lehtiin alkoi ilmestyä juttuja siitä, miten Facebook on ”sairaan koukuttava”. Käyttäjämäärät singahtivat tuona syksynä kasvuun. Yhdessä sitten ihasteltiin kaveripyyntöjen määrää sekä jänniä pelisovelluksia.

Facebookin suosio perustuu siihen, että se keksi yhdistää jo pitkään olemassa olleet palvelut yhteen helppokäyttöiseen pakettiin. Näiden lisäksi siinä on jokin määrittelemätön tekijä, joka saa ihmiset kirjautumaan sivuille päivästä toiseen.

Voisiko se olla narsismi? Haluat nähdä, mitä muut ajattelevat sinusta. Tai kaipuu kuulua johonkin? Palvelun avulla määrität itsesi suhteessa toisiin. Vai onko se sittenkin tirkistelynhalu? Facebook paljastaa esimerkiksi ihastuksesi kohteesta paljon sellaista, mitä et millään muulla tavalla saisi selville.

Facebook on hyvin visuaalinen, mikä on osaltaan selittämässä sen viehätystä. On mukavaa kirjoitella kaverille viestiä, kun näkee samalla tämän kasvot. Omista sivuista voi tehdä kivan persoonalliset ja oman naaman näkyminen on tietysti plussaa. Samalla voi katsella työkaverin lomakuvat ja todeta, että itsellä on kyllä paremmannäköinen puoliso.

Nettiyhteisöjä on ollut olemassa jo useita vuosikymmeniä, ensimmäiset yhteisöllisen median sovellukset ovat jäljitettävissä peräti 70-luvulle. Tietotekniikkaan vihkiytyneet ovat punoneet noissa palveluissa verkostojaan jo pitkään. En yhtään ihmettele, että nämä puistelivat päitään, kun me tallukat luulimme pari vuotta sitten olevamme jonkin uuden äärellä. Aikaisempien sovellusten käyttö vaati aikaa ja ainakin jonkin verran tietotekniikan ymmärrystä. Facebookissa puolestaan saat kaveripyyntöjä isovanhemmiltasi.

Suuri osa ystävistäni perustelee nykyisin Facebookin käyttöä viestittelyn helppoudella ja sillä, miten kätevää on lähettää kutsuja tupareihin tai muihin kekkereihin. Se on jopa niin kätevää, että tulee kutsutuksi sellaisiakin ihmisiä, joiden seuraa ei oikeastaan edes kaipaa – ja toisaalta taas löytää itsensä sellaisistakin kekkereistä, joista aikoo joka tapauksessa liueta viimeistään tunnin kuluttua.

Miksi joidenkin kavereiden kanssa on niin luontevaa jutella Facebookissa, mutta muunlainen sosiaalinen kanssakäyminen tuntuu mahdottomalta? Olet jutellut tyypin kanssa tunnin Facebook-chatissa, ja kun sama kaveri tulee vastaan kaupan kassalla, jopa moikkaaminen voi tuntua liioittelulta. Siinä sitten pällistellään puolin jos toisin.

Toisaalta, hyvälle ystävälle soittaminen jää usein. Kuulumiset kerrotaan tilapäivityksillä, ja totta kai niitä on myös kohteliasta käydä kommentoimassa. Mutta riittääkö se?

Facebook herättää ystävyyden suhteen paljon kysymyksiä. Yhteisöllisen median vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan on oikeastaan tutkittu yllättävän vähän. Suomen Kuvalehden mukaan yliopistojen sosiologian laitokset laahaavat kehityksestä jäljessä: yksikään niistä ei ole käynnistämässä suurempia tutkimushankkeita tänä syksynä.

- Perässä laahaamisesta en nyt olisi ihan varma. Yhdysvalloissa on tietysti valtava määrä myös sosiaalitieteiden tutkijoita, mutta meillä tutkimusprojektit ovat nimenomaan monitieteellisiä, OtaSizzle-projektin sosiaalipsykologi Lampinen sanoo.

Suomalainen media kuitenkin siteeraa lähes yksinomaan yhdysvaltalaistutkimuksia. Kun tarvitaan suomalaista lähdettä, otetaan yhteyttä tietoturva-asiantuntijoihin. Syntyy lehtijuttu, jossa maalaillaan uhkakuvia identiteettivarkauksista. Tiedättehän, jokin terroristiryhmä saattaa hyvinkin olla kiinnostunut sinun nimestäsi, salasanoistasi ja verkostoistasi.

Unohdetaan nämä. Suurempi riski on joutua vaikkapa lompakkovarkaan maalitauluksi ruuhkabussissa. Ongelmat liittyvät enemmän siihen muutokseen, joka ihmissuhteissamme on tapahtumassa.

Yksityisyyttä hallitaksesi joudut torjumaan kaveriksesi haluavia, työkavereita, vanhoja koulukavereita, lapsuudenystäviä sekä lajittelemaan jäljellä olevat kohteliaisuuden vuoksi hyviin ystäviin, sydänystäviin sekä listaa kuormittaviin sukulaisiin. Kaveripyynnöt hyväksyt vain niiltä, jotka ovat kavereitasi jo valmiiksi. Vapaa-aikanasi nakuttelet näille viestejä, katsot miten heillä menee. Pidät vaivattomasti yhteyttä kaukana asuviin vanhoihin kavereihisi, käyt kirjoittamassa heidän seinälleen syntymäpäiväonnittelut oikeana päivänä.

Helppoa ja vaivatonta, eikö? Ja pohjattoman tylsää.

Muutosvastarinta on tietysti turhaa. Varmaan joku kaltaiseni jäärä kieltäytyi aikanaan näköradiostakin, ja kappas kuinka kävikään. Mutta silti: ihan kaikkea ei voi kutsua konservatiivisuudeksikaan. Pari-kolmekymppisten sukupolvelle uuden teknologian nopea omaksuminen on ollut aina itsestäänselvyys. Toki olen seurannut mukisematta muiden mukana. Samalla olen todennut, että monet uudet innovaatiot ohentavat ja tylsistyttävät ihmissuhteita samalla, kun ne tekevät niistä kätevän helppohoitoisia.

Meistä on tullut vaativia teknologian käyttäjiä. Sosiaalinen media on aikasyöppö muiden medioiden joukossa. Karsimme pois epäoleellisuuksia tyrkyttävät palvelut niin kauan, että tilalle keksitään parempia ratkaisuja.

Facebook on sosiaalisen median aikakaudella vasta alkua. Vuonna 2015 meille tarjotaan useita täyden palvelun yhteisösovelluksia, joista valita. Eikä niiden käyttö tunnu enää niin vastenmieliseltä.

- Muutokset tapahtuvat aika äkkiä. Tulevaisuuden ennustaminen on toki vaikeaa, mutta tarjolla on silloin helppoja palveluja, joita käyttää vielä paljon suurempi joukko kuin nyt. Myös työpaikkojen sisällönjako kehittyy. Ei ajatella enää erityisesti, että tässäpä käytän sosiaalista mediaa, Lampinen sanoo.

Entäpä vuosi 2030? Se on taatusti hyvin erilainen kuin nykyinen.

- Työorganisaatioissa hyödynnetään silloin sosiaalista mediaa aika kauttaaltaan. On myös mielenkiintoista nähdä, miten kehittyvät maat alkavat käyttää sosiaalista mediaa, koska siellä monien ensimmäinen kosketus nettiin tapahtuu jo nykyään kännykän kautta. Nämä asiat vaikuttavat myös meihin Suomessa, Lampinen ennustaa.

Sosiaalisen median tulevaisuus on ilman muuta mobiili. Yhteisöpalveluja käytetään entistä enemmän vain todelliseen tarpeeseen, kuten tavaroiden ja palvelujen vaihtoon, jolloin turhat Farmville-tyyppiset ominaisuudet karsiutuvat pois.

Myönnettäköön, etten ole koskaan edes kokeillut Facebookin mobiilikäyttöä. Ei ihme, että siihen kyllästyy, kun sitä jää nakuttamaan tietokonenurkkaukseen tai työkoneelle kahvitaukojen ajaksi.

Joka tapauksessa: tutkijoiden mukaan voi hyvin olla, että vuonna 2030 Facebookille nauretaan. ”Voi oikeesti! Farmville?”

Piilaakson Mark Zuckerbergin suunnitelmat ovat toisenlaisia.

Zuckerberg ei ole masentunut hiljentyneestä kasvutahdista, vaan ilmoitti syyskuussa, että Facebook on vasta pääsemässä vauhtiin 300 miljoonalla käyttäjällään. Tällä hetkellä palvelu hakee yhä muotoaan.

Facebookin perustaja uskoo yhteisön jäsenmäärän valtaisaan kasvuun. Nuoren miehen tavoitteena on yhdistää kaikki maailman ihmiset, mitä voi pitää vähintäänkin kohtuullisen vaikeana elämäntehtävänä. Ensin hänen täytyy kuitenkin poistaa palveluun liittyvät ongelmat.

Tai antaa meille ovet paukkuen lähteneille änkyröille uusia syitä liittyä.