Sitä on lautasellasi, autosi tankissa ja vaatteissasi. Sen avulla lämmität kotisi, katsot kympin uutiset ja keität kupillisen teetä. Sen vuoksi ollaan valmiita huijaamaan, käymään sotia ja maksamaan valtavasti rahaa. Sitä ei voi korvata, kiertää eikä unohtaa.

Jos energia loppuu, ei ole mitään.

Ja tällä menolla suurin osa siitä loppuu 130 vuoden kuluttua.

– Pattereilla, vastasi luokkakaverini yläasteen fysiikantunnilla kysymykseen siitä, millä hänen kotinsa lämpiää. Hauska juttu, mutta kammottavan tosi. Energia on aina ollut useimmille meistä itsestäänselvyys: sähköähän saa tökkäämällä töpselin pistorasiaan ja bensaa ajamalla Esson pihaan.

Vuonna 2009 ei kukaan mediaa seuraava voi uskotella edes itselleen, että nykyinen energiantuotanto ja sille perustuva elämäntapa kantaisi loputtomiin. Siitä on myös mustaa valkoisella: esimerkiksi Saksan raaka-ainevirasto laski muutama kuukausi sitten yhteen koko maailman tunnetut uusiumattoman energian varannot ja vähensi siitä nykyisen vuosikulutuksen. Tulos: öljy loppuu silloin, kun minä pääsen eläkkeelle.

Miljardi ihmistä elää vielä täysin ilman sähköä, mutta lähteiden ehtyessä niistä juojien määrä kasvaa: kehitysmaat alkavat teollistua, nostaa elintasoaan ja vaatia omaa siivuaan erityisesti öljystä. Eikä aivan katteetta - onhan siitä suurin osa pumpattu juuri heidän tontiltaan.

Todennäköisesti maan ja meren alla moni energia-aarre odottaa vielä löytäjäänsä, mutta niiden louhiminen esiin alkaa olla nykytekniikalla järjettömän kallista. Lisäksi juuri öljyn hinta on viime vuosina heittelehtinyt niin holtittomasti, että harva uskaltaa ottaa riskin ja panna rahansa epävarmaan bisnekseen. Tutkijoiden kauhuskenaario onkin se, että öljyn vaikea saatavuus ja korkea hinta estävät uusien energianlähteiden tutkimisen, voimaloiden rakentamisen ja polttoaineiden kehittämisen kokonaan.

Tämähän on melkein kornia: tarvitsemme öljyä, jotta voisimme elää ilman sitä. Silti tutkimusmäärärahojen kanssa pihistellään ja vaihtoehtoisten energiamuotojen kehittämistä hidastetaan. Kansainvälinen energiajärjestö International Energy Agency uskookin, että jopa 84 prosenttia kulutuksen kasvusta joudutaan vielä tyydyttämään fossiilisilla polttoaineilla. Se lyhentää öljymässäilyn aikakautta entisestään.

Tarvitsemme siis lisää energiaa. Jos fossiiliset polttoaineet raakataan pois riittämättöminä, liian kalliina ja saastuttavina, jää perinteisistä voimanlähteistä jäljelle aurinko, vesi, tuuli ja ydinvoima. Suomalaisesta listasta ensimmäisenä voidaan tiputtaa pois aurinkoenergia: ainakaan nykyisten tekniikoiden avulla sitä ei pystytä suuremmassa mittakaavassa hyödyntämään. Kesämökin katolle kiinnitetyt aurinkopaneelit imevät kyllä itseensä säteitä sen verran, että niiden voimalla kuuntelee radiosta Lauantai-illan toivotut ja pesee pienen lomapyykin, mutta tehtaita ei tällä aurinkomäärällä vielä pyöritetä.

Vesivoimakin vaikuttaa käytetyltä kortilta: Kekkosesta lähteneen valjastusinnon seurauksena lähes kaikki Suomen voimalakäyttöön kelpaavat kosket on jo kesytetty. Lisävoimaloiden rakentamiseksi tarvittaisiin tekoaltaita ja kas, Vuotos pääsee jälleen tapetille. 1970-luvulta lähtien altaan rakentamisesta on pamlattu kiivaasti niin mediassa, politiikassa kuin kahvipöydissä – täysin tuloksetta. Keskustelu on jumahtanut väsyneeksi juupas-eipäs-väittelyksi.

Ydinvoimassa sen sijaan on tulevaisuus, uskovat kokoomuksen ja Barack Obaman lisäksi teekkarit (– ainakin tämän lehden ydinvoimajutussa sivulla 28). Vasta neljä prosenttia kaikesta maailmassa käytetystä sähköstä tuotetaan ydinvoimalla, vaikka mahdollisuudet tuotannon kasvattamiseen olisivat teoriassa valtavat.

Luku kuitenkin kasvaa lähivuosina, kun uudet voimalat valmistuvat. Erityisesti aasialaisilla työmailla huhkitaan: esimerkiksi Kiinassa on tällä hetkellä rakenteilla ydinreaktoreita 10 120 megawatin edestä, ja maan tavoitteena on lisätä ydinvoimaa kaikkiaan 40 000 megawatilla seuraavien kymmenen vuoden aikana. Samoin Venäjällä paiskitaan töitä kahdeksan uuden ydinvoimalan eteen.

Äänekkäistä vastalauseista, mielenosoituksista ja vihreiden ulosmarssista huolimatta suomalainenkin ydinenergiatuotanto paisuu. Teollisuuden Voima pystyttää parhaillaan maan viidettä ydinvoimaa Olkiluotoon, ja kolme muuta hakemusta on jätetty hallitukselle. Paikatkin on katsottu valmiiksi Itämeren rannalta.

Ydinvoimapelissä on mukana myös jokerikortti: sitä heiluttelevat parhaillaan yhdysvaltalaisen Lawrence Livermore National Laboratoryn tutkijat, jotka yrittävät käynnistää fuusioreaktion maailman suurimman laserin avulla. Jos kokeilu onnistuu, riittäisi puhdasta energiaa todennäköisesti tuhansiksi vuosiksi.

Ydinreaktoreille lisäksi Suomessa on rutosti tilaa ja etenkin tilausta myös tuulivoimaloille. Niiden edut ovat kiistattomat: toiminnasta ei synny lainkaan päästöjä, osa materiaaleista on helposti kierrätettävissä ja energeettinen takaisinmaksuaikakin on vain kolmisen kuukautta. Siinä ajassa voimalan rakentamiseen kulunut energia on voitettu takaisin.

Mutta: not in my backyard, ei minun takapihalleni! Nimby-ihmiset eivät halua katsella tuuliturbiinien raiskaamaa maisemaa tai kuunnella lapojen piiskaavan ilmaa. Ydinvoimaloiden mittavaa syntilistaa ei kannata edes aloittaa.

Joskus ennen ihmiset kerääntyivät sinne, missä maantiede kohtasi tarpeet. Linnavuori suojasi viholliselta, satamakaupunki kutsui kauppalaivoja ja koski pani myllyt jauhamaan. Nyt meillä pitää olla käden ulottuvilla kaikki kiva – golfkentät, kauppakeskukset, rauhallinen järvimaisema, suurkaupungin keskusta… Kaatopaikat, teollisuusalueet ja betonilähiöt – pois silmistäni! Eikö niitä rumia voimaloita voisi vaikka peitellä pressun alle?

Suomea kehutaan mielellään energiankäytön mallimaaksi, mutta mitään puhtaita pulmusia emme ole. Pelkästään sähköä käytimme viimeisten 12 kuukauden aikana 85,1 miljardia kilowattituntia.

Taantuma on sentään saanut energiatuhlaritkin pihistelemään. Teollisuudessa virtasi alkuvuoden aikana lähes 20 prosenttia vähemmän sähköä kuin vuosi sitten, ja kotitalouksissakin katkaisinsormi pysyi tavallista herkempänä. Toimintansa lopettaneiden tehtaiden on tietysti helppo pitää kulutus nollassa, mutta myös pystyssä pysyneiden laitosten energiatehokkuuteen ja ympäristöystävällisyyteen on ladattu kiitettävästi paukkuja.

Kirkasotsaiset maailmanparantajat voivat kuitenkin nielaista ilahduksensa saman tien: ekologisilla arvoilla on yritysten energiapuuhien kanssa valitettavan vähän tekemistä. Vihreän kulissin todellinen merkitys kilpailukyvylle on pieni, mutta tuotannossa käytetyn energian määrä ja laatu voivat oikeasti säästää yritykseltä rahaa. Kierrättämällä ja erilaisia prosesseja tehostamalla kallista energiaa saadaan säästöön.

Lamailo lienee kuitenkin lyhytaikaista. Energiantuottajat povaavat, että erityisesti sähkönkulutus ampaisee parempien aikojen koittaessa jälleen nousuun. Mehän haluamme isompia asuntoja, nopeampia autoja, laitteita, joita hifistellä...

Vai haluammeko?

Otetaan tähän väliin pieni ajatusleikki.

Tiptiptip, ropisee aamusade ikkunaan herätessäsi. Uaaah! huutaa kämppistesi vauva seinän takana. Viileä huoneilma kylmettää nenänpään: flanellipyjaman ja villasukkien lisäksi päälle on vedettävä paksu kylpytakki ja jalkaan tossut. Päivä on sentään valjennut, eikä energiansäästölamppua tarvita. Eilen sitä tulikin poltettua useamman päivän edestä.

Kylpyhuoneen oven takana joudut jonoon: yhteisasumisen huonoja puolia! Muuten elo kolmen perheen kimppakämpässä on harmonista, kotihommat hoidetaan vuorotellen ja kukin voi tarvittaessa vetäytyä oman huoneensa suojiin. Elsan ja Pekan puolella alkaa tosin olla jo vähän ahdasta, sillä kaksi lastensänkyä vievät tilasta leijonanosan.

Hiustenpesusta on vasta kolme päivää, joten tyydyt vain hinkkaamaan itsesi puhtaaksi pesulapulla. Illalla voisi yrittää ehtiä vaikka yleiseen saunaan.

Kymmenen kilometrin työmatka taittuu fillarilla – ja matkalla ehtii moikkailla vastaanpolkevia tuttuja. Hyvä niin, sillä vapaa-aika kuluu yleensä kotona eikä kyläilylle jää tilaa. Tänäänkin ohjelmassa on kunnon ruokashow, kun asunnon aikuiset valmistavat viikon ruoat yhdessä pakastimeen. Valmisruokiahan et ole syönyt sitten opiskeluaikojesi.

Kuulostaako mahdottomalta? Minun vanhempieni mielestä kyllä. Kun ahtaudesta ja pulasta on kerran päästy, ei niitä haluta takaisin.

– Ei saa päästää lämpöä harakoille! rähisi isäni kuorossa muiden naapuruston setien kanssa 90-luvulla niin, että katu raikasi. Ulko-oven sulkeminen pakkassäällä oli ehkä tiedostavaa, mutta se tehtiin rahan säästämiseksi, ei energiavarastojen.

Suhtautuminen energiakysymykseen on vahvasti sukupolviriippuvaista. Tuskin kukaan pari-kolmekymppisistä kaupunkilaiskavereistani edes haaveilee omasta autosta – paitsi aina hikisen ruuhkabussiin survoutuessaan – saati sitten asuntovaunusta tai porealtaasta. Meille ekologisten valintojen tekeminen on aivan normaalia. Luomuruokaa ostaakseen ei tarvitse olla hippi, kommuunissa asuakseen vasemmistolainen tai junalla matkustaakseen köyhä.

Kiltisti sanottuna: uusi sukupolvi on oppinut ymmärtämään pallon rajallisuuden vanhempiaan paremmin. Ja tylymmin: juntit eivät selviydy.

Maailmaa ei tietenkään pelasteta lamppuja sammuttelemalla, mutta muutoksen on lähdettävä meistä. Jos minä en ole valmis luopumaan mistään, miten voin olettaa niiden kuuden miljardin muun olevan? Uudet kulutustottumukset saattavat vaatia ylellisyyden karsimista, saavutettujen etujen poisheittämistä – jopa ajoittaista epämukavuutta.

Entä sitten?

Energiakin on vain asennekysymys.