Työnantaja odottaa yhä parempaa it-taitojen soveltamiskykyä
It-taitojen soveltamisen merkitys korostuu, kun yritykset alkavat hyödyntää tietoteknisiä järjestelmiä yhä laajemmin niin tiedonhallinnassa kuin viestinnässäänkin. T-lehti kysyi yrityksiltä, mistä it-taidoista on hyötyä tulevaisuudessa.
Tietotekniikassa tarvittava perusosaaminen pysyy pitkälti nykyisen kaltaisena ainakin muutaman vuoden, uskoo Tampereen teknillisen yliopiston ohjelmistotekniikan laitoksen johtajan Kari Järvinen. Ohjelmistojen monipuolistuminen helpottaa Järvisen mukaan käyttäjän työtehtäviä.
Otimme yhteyttä viiteen eri aloilla toimivaan suomalaiseen yritykseen. Selvitimme muun muassa mitä it-perustaitoja työntekijän oletetaan osaavan ja miten kyseisten taitojen tarve muuttuu tulevaisuudessa.
YRITYKSET KÄYTTÄVÄT tietotekniikkaa yhä useammissa toiminnoissaan, joten entistä monipuolisemmat it-taidot ja niiden laaja sovelluskyky ovat tarpeen, vaikka itse ei varsinaisissa it-alan tehtävissä toimisikaan.
Kaikki kyselyyn vastanneet yritykset odottavat työntekijällä olevan hyvät perustaidot käytetyimmistä sovelluksista. Useimmiten tällä tarkoitetaan MS Office -ohjelmistopaketin hallintaa. Tärkeää on myös osata tiedonhaku internetistä ja muista sähköisistä tietojärjestelmistä. Yrityksen omien sovellusten hallintaa ja usein muitakin taitoja varten työntekijät koulutetaan erikseen.
1 Katsotteko työnhakijan suorittamista opinnoista eniten yksittäisiä kursseja, aineopintokokonaisuuksia vai koulutusohjelmaa?
METSO: Koulutusohjelma on tärkein ja jossain määrin myös opintokokonaisuudet. Lisäksi tarvitaan työkokemusta ja koulutusta varsinaiseen työtehtävään.
YIT: Ensisijaisesti katsomme koulutusohjelmaa tai pääainetta ja vasta sen jälkeen tarkemmin aineopintokokonaisuutta. Työnhakijassa arvioidaan työnhakijan työkokemusta, luonteenpiirteitä, koulutusta ja muuta aktiivisuutta. Opinnot ovat näin ollen osa kokonaisuutta – vaikkakin varsin tärkeä osa.
IBM: Koulutusohjelma ja aineopinnot ovat tärkeämpiä kuin yksittäiset kurssit.
TEKLA: Katsomme tietysti kokonaisuutta. Haemme pääasiassa tietotekniikan ja tietojenkäsittelyn opiskelijoita. Asiakastoimialojemme tuntemus on myös tärkeää.
KIILTO: Pääasiassa olemme kiinnostuneita opintokokonaisuuksista. Työelämän monipuolistuminen myötä tarvitsemme osaajia, jotka hallitsevat kokonaisuuden lisäksi erityistaitoja.
2 Mitä tietoteknisiä perustaitoja oletatte jokaisen työntekijän osaavan?
METSO: Vaadittujen taitojen taso vaihtelee työtehtävän mukaan. Perustaito on muun muassa tekstinkäsittelyohjelmien hallinta.
YIT: Odotamme, että työntekijöillä ovat hyvät MS Office -ohjelmien perustaidot. Muita tärkeitä ohjelmia ovat aikataulu- ja kustannusseurantaohjelmat sekä CAD-suunnitteluohjelmat.
IBM: Jokaisen ibm:läisen tulee hallita käytetyimmät sovellukset. Lisäksi odotamme, että jokainen osaa asentaa ohjelmia ja tarvittaessa esimerkiksi hakea ongelmiin ratkaisuja verkosta.
TEKLA: Odotamme jokaisen osaavan MS Office -tuotteiden ja internetin käytön.
KIILTO: Lähtökohta on MS Office -ohjelmistojen käyttötaito. Ohjelmistoja tulee koko ajan lisää, joten uuden ohjelmiston tehokas omaksuminen on tärkeää. Lisäksi arvostamme tietotekniikan kokonaisuuden ymmärtämistä.
3 Kuinka paljon panostatte työntekijöidenne it-koulutukseen?
METSO: Perusohjelmien koulutus on kaikkien saatavilla. Muuta koulutustarvetta tarkastellaan tehtäväkohtaisesti. Ilman riittävää koulutusta ohjelmistakaan ei saada parasta mahdollista hyötyä.
YIT: Koulutuksen tarve arvioidaan tehtävän ja tilanteen mukaan. Kannustamme henkilöstöämme pitämään taitonsa ajan tasalla ja tarjoamme heille it-kursseja.
IBM: Jokaisella työntekijällä on oma henkilökohtainen koulutussuunnitelma, jonka perusteella valitaan tarvittavat kurssit ja koulutukset. IBM:llä on tarjolla myös paljon sisäistä koulutusta.
TEKLA: Kaikille uusille työntekijöille järjestetään perehdytys, johon kuuluu myös it-koulutusta. Myöhemmin koulutusta tarjotaan työntekijän tarpeiden mukaan.
KIILTO: Tärkeää on, että työntekijä on itse kiinnostunut kehittämään osaamistaan. Kokemus on osoittanut, että järkevintä on hankkia sellaista koulutusta, jota voi hyödyntää aidosti työn arjessa.
4 Miten it-taitojen tarve muuttuu lähitulevaisuudessa?
METSO: Ohjelmat kehittyvät ja samalla perustaitojen vaatimustaso nousee. Samoin erikoisohjelmat ja -työkalut kehittyvät, joten tarvitaan erikoistuvampaa koulutusta. Tietotekniikka on yhä useammin myös osa tuotannon työkaluja ja toimintaa.
YIT: It-taitojen merkitys korostunee tulevaisuudessa. Syitä muutokselle ovat muun muassa tiedonhallinnan ja -käsittelyn sähköistyminen sekä toiminnan ohjausjärjestelmien yleistyminen. Kyky soveltaa omia it-taitoja korostuu.
IBM: Teknologian kehittymisen myötä it-taitojen tarve kasvaa. Esimerkiksi erilaiset web 2.0 -ajattelua hyödyntävät yhteistyöratkaisut – kuten pikaviestit, web-konferenssityökalut ja sähköiset tietosanakirjat – mahdollistavat entistä tehokkaamman työskentelyn.
TEKLA: Valmius oppia uutta ja halu seurata alan kehitystä on tärkeää. Asiakastoimialoillamme siirrytään yhä enemmän käyttämään it-ratkaisuja, mikä näkyy myös henkilöstön osaamisvaatimuksissa. Tarvitsemme tulevaisuudessa työntekijöitä, jotka hallitsevat myös asiakkaidemme toimialat.
KIILTO: Monet käytännön toiminnot siirtyvät vielä enemmän it-pohjaisiksi. Seurauksena työnteko tehostuu ja muuttuu sujuvammaksi. Muutos edellyttää uudenlaista osaamista, jotta työntekijä voi ymmärtää, hyödyntää ja hallita it-prosesseja. Muutosten taustalla on tarve säästää kustannuksissa ja hallita suurempia tuotantomääriä.
Laura Rinne
Kysymyksiin vastasivat:
Anu Manninen, rekrytointipäällikkö, IBM
Johanna Järventaus, HR Consultant, Tekla
Kirsi Komulainen, rekrytointikoordinaattori, YIT
Jaakko Puurula, henkilöstöpäällikkö, Metso
Antti Uski, HR Manager, Kiilto Family Oy