It-alan osaaja haluaa vain tehdä työnsä
It-alan opiskelijat haluavat muita opiskelijoita useammin työpaikan, jossa on hyvä liksa ja jossa voisi työskennellä koko työuran ajan. Vaikka palkka on tärkeä, urasuunnittelu ei innosta. Työpaikoista eniten houkuttelee amerikkalaisjätti Google.
It-alan opiskelija…*
…on työkeskeinen, mutta ei urasuuntautunut
…ei pidä itseään sosiaalisena tai seikkailunhaluisena
…on mielestään sekä epäitsekäs että materialistinen
…ei pidä työtä keskeisenä osana elämää
…ei aseta työn yhteiskunnallista tai muuta vaikutusmahdollisuutta palkan edelle
…ei välitä, mitä muut työpaikasta ajattelevat
* piirteet sopivat jonkin verran paremmin it-alan opiskelijoihin kuin kaikkiin yliopisto- ja amk-opiskelijoihin keskimäärin.Kansainvälinen suurfirma houkuttelee it-osaajaa
It-alan opiskelijat ovat eniten kiinnostuneita suurista amerikkalaisista yrityksistä potentiaalisina työpaikkoina. Suosikkilistan kolmosena keikkuu ikisuosikki Nokia. Pienemmistä yrityksistä opiskelijoita houkuttelee F-Secure, jossa on maailmanlaajuisestikin alle 700 työntekijää, mutta joka kasvaa vauhdilla.
VTT ei näytä houkuttelevan it-alan opiskelijoita. VTT kiinnostaa vain hiukan enemmän it-opiskelijoita kuin kaikkia korkeakouluopiskelijoita, vaikka mukana ovat kaikki alat humanistisesta eri ammattikorkeakoulualoihin. Sen sijaan teleoperaattorit Elisa ja TeliaSonera houkuttelevat it-opiskelijoita huomattavasti enemmän kuin muita.
Myös pienet firmat kiinnostavat alan opiskelijoita. 88:aa prosenttia heistä houkuttelee suuri tai keskisuuri yritys mutta 86 prosenttia työskentelisi mielellään myös pienyrityksessä. Sen sijaan oman yrityksen perustaminen ja julkinen sektori kiinnostavat alle puolta alan opiskelijoista.
T-Media kartoitti yliopisto- ja amk-opiskelijoiden työelämäasenteita ja odotuksia laajassa tutkimuksessa keväällä 2008. Koko Graduates-tutkimukseen vastasi yhteensä 11 962 opiskelijaa, joista 1 206 oli tietotekniikan pääaineopiskelijoita.