Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO kouluttaa rakennusalalla toimivia...
Täytyy myöntää, että olen hieman hurahtanut it-alaan tätä lehteä tehdessäni. Uutta kiintymykseni tietokoneita kohtaan ei sinänsä ole – se syntyi jo 1980-luvulla, jolloin äitini toi työpaikaltaan kotiin ensimmäisen tietokoneen, olisiko se ollut kakskasikutonen tai joku muu numeroyhdistelmä nimeltään. Siitä alkoi näpyttely: kauppaleikkejä varten kirjoitin DOS-pohjaisella, hyvin alkeellisella tekstinkäsittelyohjelmalla listauksen leikkikaupassani myytävistä tuotteista ja hinnoista. Myöhemmin [...]
Miten työ- tai koulumatkasi tänä aamuna sujui? Bussi täynnä, ruuhkaa tiellä, pyöräilykeli ei ollutkaan odotettu? Kohta monet aamut pelastaa älyliikenne, joka ohjaa meidät liikkumaan entistä helpommalla, turvallisemmalla ja ympäristöystävällisemmällä tavalla. Vuonna 2020 Suomessa pitäisi olla käytössä yksi maailman edistyneimmistä liikennejärjestelmistä. Suomen älykkään liikenteen verkoston, ITS Finland ry:n toiminnanjohtaja Kimmo Ylisiurunen vastaa puhelimeen Floridan Orlandossa pidettävässä [...]
Kylmät jalat ja vieläkin kylmemmät varpaat? Jäätävän huonot kotibileet? Liian nopeasti kylmenevän kahvikupin synnyttämä eksponentiaalisesti kasvava ärsytys? Jos vastasit kyllä, tarvitset apua. Paras apu talven kylmyyttä, pimeyttä ja ankeutta vastaan löytyy lähempää kuin voisi arvata. Omasta kannettavastaan voi virittää taistelutoverin talvikuukausia vastaan muutamien kekseliäiden apuvälineiden avulla. Survo nämä USB-portiin niin kohta koittaa jo kesä.
Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri kiinnostui insinööritieteistä vasta kun hän huomasi tekniikan mahdollistavan omien ideoidensa toteuttamisen. Tekniikan näköalapaikalla, Aalto-yliopiston rehtorina, työskentelevä Tuula Teeri ei ollut nuorena kovinkaan kiinnostunut tekniikasta. Opiskellessaan Helsingin yliopistossa luonnontieteitä ja biotekniikkaa Teeri piti insinööritieteinä vaikeina eikä perehtynyt niihin sen tarkemmin. Myöhemmin omaa molekyyligenetiikan tutkimusta tehdessään Teeri huomasi, että tekniikasta voisi löytyä ratkaisuja [...]
Lähettäjä: Jani Laamanen Opiskelee: Puunjalostustekniikkaa Aalto-yliopistossa, tietotekniikkaa Tomskin teknillisessä yliopistossa. Asuinpaikka: Tomsk, Venäjä Miksi päätit lähteä Venäjälle opiskelemaan? Pienestä pitäen minua on kiehtonut Venäjä. Opiskeltuani kieltä kaksi vuotta TKK:lla tulin siihen tulokseen, että tarvitsen tehokkaan intensiivikurssin, mikä tarkoitti vaihtovuotta Venäjällä. Opiskelen puunjalostustekniikkaa ja Venäjä on raaka-aineiden ja markkinoiden puolesta alan tulevaisuuden kasvualueita. Siksi kesätöiden jälkeen [...]
Pekka Laukkanen on kokeilija, jota uteliaisuus vie eteenpäin. Ville Svensberg puolestaan pyrkii määrätietoisesti askelmalta seuraavalle. Yhteistä heille on paitsi kappale yhteistä työhistoriaa, myös nykyhetkestä nauttiminen. Pekka Laukkanen, 33, ja Ville Svensberg , 34, tutustuivat viitisen vuotta sitten molempien työskennellessä puolustus-, turvallisuus- ja ilmailuteollisuuskonserni Patrian palveluksessa. Urapolut ovat Patrian jälkeen vieneet eri suuntiin, mutta yhteydenpito on jatkunut [...]
Lähes puolet suomalaisista kärsii kaamoksen aiheuttamista oireista joka talvi. Esittelemme synkkiä faktoja ja valoisia pelastuskeinoja. Näkee sen katukuvassakin. Syksyn tullen vastaan löntystää alakuloisia, väsyneitä ja hiilihydraatteja popsivia suomalaisia. Se olisi surkuhupaisaa, ellei olisi niin kamalan masentavaa: kaamosrasitus on suomalaisten kansallistauti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Timo Partosen mukaan oireista kärsii noin 40 prosenttia suomalaisista. – Ruokahalu kasvaa [...]
Aalto Entrepreneurship Society ja Boardman Tulenkantajat järjestivät yhdessä suomalaisten yrittäjyysyhteisöjen kanssa Kansallisen epäonnistumisen päivän 13. lokakuuta 2011. Tavoitteena oli herättää keskustelua epäonnistumisista ja niiden merkityksestä uusien menestystarinoiden synnylle. Seuraavien vuosien aikana Suomi tarvitsee kymmeniä tuhansia uusia yrityksiä luomaan uutta työtä ja ylläpitämään saavutettua hyvinvoinnin tasoa. Suomalaiseen kulttuuriin on kuitenkin iskostettu riskien karttaminen epäonnistumisen pelosta – [...]
Lappeenrannan teknillinen yliopisto on hankkinut tuuliturbiinin yliopiston kampukselle Lappeenrantaan. 20 kW:n tuuliturbiinia käytetään demontraatiolaitteena sekä opetus- ja tutkimuslaitteena. Turbiini käynnistetään suunnitelmien mukaan marraskuussa. Se pyörii, kun tuulen nopeus ylittää kolme metriä sekunnissa. Kahden seuraavan vuoden aikana yliopiston kampusalueelle rakennetaan tuulivoimalan lisäksi aurinkopaneeleihin perustuva aurinkoenergian talteenottojärjestelmä. Niiden tuottamaan sähköä käytetään paitsi tutkimukseen myös yliopistolle hankittavien [...]
Projektipäälliköksi haetaan kokenutta ja kielitaitoista tiimipelaajaa, joka ei pelkää suuriakaan haasteita. Ohjelmointityöhön riittää vähempikin kokemus, kunhan joku yleisimmistä ohjelmointikielistä ja jokin niitä tukevista taidoista ovat hallussa. Perusohjelmointikielet Java, C++ ja PHP ovat it-alan työpaikkailmoitusten perusteella edelleen kovassa kurssissa. Niiden ympärille muodostettu sopiva yhdistelmä osaamista ja hyvä englannin kielen taito tyrkkäävät vastavalmistuneen tai opintojensa loppusuoralla olevan [...]
Mikä tekee peliyrityksestä menestyvän? Lappeenrannan teknillisessä yliopiston tietotekniikan laitos selvittää asian tutkimuksella. Tapaustutkimuksista saadun tiedon pohjalta LUT:ssa kehitetään keinot mallintaa pelin kehitysprosessia ja arvioida sen vahvuuksia ja riskejä. Samalla selvitetään, miten ohjelmistoalalle yleisesti kehitettyjä testaamisen ja laadunvalvonnan toimintamalleja voisi soveltaa myös peliohjelmistoille. Kaakkois-Suomessa on käynnissä myös laajempi Kaakon peliklusteri -hanke, jonka aikana järjestetään useita codecamp-henkisiä [...]
Suomen Akatemia, Tekes ja Yhdysvaltain kansallinen tiedesäätiö NSF perustavat yhteisen instituutin langattoman tietoliikenteen kehittämiseen. Virtuaalinen instituutti keskittyy mobiilin tiedonsiirron ongelmien ratkaisuun ja kehittää innovaatioita. Instituutin nimeksi tulee Wireless Innovation between Finland and US (WIFIUS). Sen toimintaan kuuluu muun muassa tiivis yhteistyö tutkimuksessa ja tutkijanvaihto. Sen yhtey- teen rakennetaan myös opetusportaali tutkijaverkoston käyttöön. WIFIUS-instituutin toiminnan suunnittelua [...]
Teollisuuden jätteiden ja ylijäämien käytöstä uusien liikennepolttoaineiden kehittämisessä on saatu hyviä tuloksia Oulun yliopistossa. Elintarviketeollisuuden jätteistä ja metsäteollisuuden ylijäämistä jalostettava butanoli näyttäisi sopivan hyvin bensiinin korvaajaksi. Biokaasusta tuotettu metaani on todettu tuotantoketjultaan yhdeksi parhaimmista liikennepolttoaineista, kun on tehty elinkaaritarkastelua. Biokaasuprosessissa voidaan hyödyntää useita erilaisia materiaaleja biohajoavista jätteistä energiakasveihin. Suomen Akatemian Kestävä Energia -tutkimusohjelmassa on tutkittu [...]
Viisikerroksinen puukerrostalo nousi Heinolan Vierumäelle tänä syksynä. Se on ensimmäinen yli neljäkerroksinen puutalo Suomessa. Rakenteeltaan se on hybridipuukerrostalo, jossa yhdistellään betoni- ja puurakenteita. Talon tarvitsema lämpöenergia saadaan kokonaan uusiutuvilla polttoaineilla tuotetulla kaukolämmöllä. Talon rakensi Rakennusliike Reponen Oy, ja sen puurakenteet tuottivat Versowood Oy ja Koskisen Oy. Sitra teettää parhaillaan tarkennettua rakennusosakohtaista hiilijalanjälkilaskelmaa talosta, jotta saadaan [...]
VTT on kehittänyt kamerakännykkään liitettävän optisen lisälaitteen, joka muuttaa puhelimen mikroskoopiksi. Mikroskooppi on tehokas: sillä päästään alle millimetrin sadasosan tarkkuuteen asti. Laitteen toiminta perustuu LED-valon ja linssin yhteisvaikutuksesta aikaansaatuun kuvanmuodostukseen. Kännykkä muuntuu pikamikroskoopiksi kiinnittämällä magneetilla kameran oman linssin eteen litteä mikroskooppimoduuli. Sen avulla voidaan muodostaa kohteesta jopa 3D-topogradiakartta, jonka tarkkuus on alle millimetrin sadasosa.
Kansantajuinen tiedetapahtuma, Tekniikan päivät, pidetään 13. – 14.1.2012 Dipolissa Espoon Otaniemessä. Kolmannen kerran järjestettävä tapahtuma esittelee tekniikkaa ja luonnontieteitä sekä herättää keskustelua tekniikan paikasta maailmassa. Teemaa käsitellään eri näkökulmista, ja otetaan huomioon teknologian vaikutukset yhteiskuntaan ja kestävään kehitykseen. Kaikille avoin tapahtuma järjestetään joka toinen vuosi vuorotellen Tieteen päivien kanssa. Tapahtuman teemaksi on tällä kertaa valittu [...]
Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori Mika Sillanpää on valittu vastuulliseksi tieteelliseksi arvioijaksi YK:n ympäristöohjelman UNEP:n (United Nations Environment Program) Kemikaalit ja jätteet -osuuteen. Mika Sillanpää on Mikkelissä sijaitsevan Lappeenrannan teknillisen yliopiston Vihreän kemian laboratorion johtaja. Hänen tehtävänään on arvioida ja kommentoida kemikaaleja ja jätteitä käsittelevän luvun tieteellistä sisältöä. UNEPin ympäristövalvonnan raportti GEO-5 on kattavin YK:n ympäristöasioita [...]
Tekniikan Akatemia jakoi Millennium Distinction Awards -tunnustuspalkinnot tänä vuonna kahdelle suomalaiselle tutkijalle ja kolmelle aurinkoteknologia-alan yritykselle. Uraauurtavasta työstä aurinkoenergian kehittäjinä palkittiin professori Helge Lemmetyinen Tampereen teknillisestä yliopistosta ja professori Jouko Korppi-Tommola Jyväskylän yliopistosta. Yrityksistä palkinnon saivat Beneq Oy, Naps Systems Oy ja Vaco Oyj. Tekniikan Akatemia myöntää Millenium-tunnustuspalkinnot [...]
Tampereen teknillisen yliopiston kampukselle avattiin lokakuussa Talli, uusi infopiste ja kohtauspaikka yrittäjyydestä kiinnostuneille opiskelijoille ja tutkijoille. Talli tarjoaa opastusta yrittäjyyden poluille, mutta myös vertaisyhteisön, jossa luovuus ja keskustelu voivat kukoistaa. –Tavoitteena on myös saada opiskelijat ja tutkijat aktiivisesti tiedostamaan, että yrittäjyys on yksi uravaihtoehdoista, sanoo yritysasiamies Leena Köppä Tampereen teknillisen yliopiston tutkimus- ja innovaatiopalveluista. Tallin [...]
Oulun yliopiston konenäön tutkijat ovat kehittäneet menetelmän, jonka avulla voidaan havaita ja tunnistaa ihmisen kasvoista piilotettuja tunteita, mikroilmeitä, 70–80 % luotettavuudella. Ihminen itse tunnistaa piiloilmeet keskustelukumppaninsa kasvoja tarkkailemalla huomattavasti huonommin. Mikroilmeet ovat hyvin lyhytkestoisia, vain sekunnin murto-osan kestäviä eivätkä ne ole ihmisen tahdon alaisia. Ne ilmentävät sellaisia tunteita, joita ihminen ei myöskään halua paljastaa muille. [...]
Aalto-yliopiston pääkampus sijoitetaan Otaniemeen. Yhteisen pääkampuksen kehittäminen alkaa keskittämällä yliopiston kandidaattiopetus Otaniemeen asteittain vuodesta 2013 alkaen. Uudisrakentaminen keskitetään myös Otaniemeen. Aalto-yliopisto ei luovu omistamistaan tiloista. Kauppakorkeakoulun toiminta jatkuu nykyisissä tiloissa Helsingin Töölössä kandidaattiopetusta lukuun ottamatta. Keskeisen sijaintinsa vuoksi näitä tiloja voidaan kehittää myös siten, että ne palvelevat muidenkin Aalto-yliopiston korkeakoulujen tarpeita Helsingin keskustassa.
Slush Helsinki on Pohjois-Euroopan johtava teknologia- ja startup-tapahtuma, joka järjestetään Helsingin kaapelitehtaalla 2. – 3.11.2011. Jo neljättä kertaa järjestettävä Slush Helsinki kokoaa yhteen suomalaisia, venäläisiä ja Baltian maista tulevia kasvuyrityksiä. Tapahtuma on avoin kaikille start-upeista, yrittäjyydestä ja teknologiasta kiinnostuneille. Tapahtuman teemoja tänä vuonna ovat tietoturvallisuus, peliteollisuus, crowdsourcing ja life sciences. Se kokoaa teknologia- ja startup-ammattilaisten [...]
Suomessa on parikymmentätuhatta siltaa. Yksi niistä on Crusellin silta, joka vihittiin käyttöön kesällä. Se yhdistää Helsingin Jätkäsaaren Ruoholahteen. Ilmava vinoköysisilta on rakenteiltaan haastavimpia 3D-mallinnuksella suunniteltuja ja toteutettuja siltoja. 3D-mallia käytettiin kaikkien rakennesuunnitelmien tuottamiseen, mittauksiin ja piirustuksiin, rakennusmateriaalimäärien arviointiin ja muutosten simulointiin. Vaikka aivan ongelmitta tietomallinnuksen käyttäminen ei kokeiluprojektissa sujunutkaan, 3D-mallinnuksen yleistyminen eliminoi tulevaisuudessa rakennushankkeiden yllätyksiä, [...]
Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteisellä projektikurssilla syntynyt peltorobotti voitti Tanskassa kesällä järjestetyt peltorobottikilpailut, joihin osallistui 12 opiskelijajoukkuetta eri puolilta Eurooppaa. Kansainvälinen Field Robot Event järjestettiin nyt yhdeksättä kertaa. Vuoden 2011 kurssiryhmä oli seitsemäs joukkue, joka on lähtenyt kilpailuun Suomesta. Joukkueen Cornivore-robotti voitti kilpailun neljästä osatehtävästä kaksi [...]
Jätteitä polttamalla ei korvata muita energiantuotantomuotoja, mutta päästään eroon roskista ympäristöystävällisesti. Tursuilevaa roskista tyhjentäessä mielen valtaa syyllisyys. Kun pussin heittää taloyhtiön sekajätekeräykseen, tulee samalla tuottaneeksi pari kiloa kaatopaikkajätettä. Kaatopaikalla roskista syntyy metaanipäästöjä ja pohjavesiin kertyviä myrkkyjä sekä raskasmetalleja. Tavallisen jogurttipurkin tie roskakatoksesta voi kuitenkin johtaa muuallekin kuin kaatopaikalle. Se voi jatkaa matkaansa jätteenpolttolaitokseen, jossa se [...]
Esiintymiskokemuksen lisäksi kulttuuriharrastus tuo elämään uusia ystäviä, hienoja kokemuksia sekä tasapainoa jaksaa opiskeluaika loppuun. – Suora väkivalta ei valitettavasti ole paras vaihtoehto, toteaa roolihahmo Jeanne eli Aiju Heinosen esittämä hahmo Teekkarispeksin kevään 2011 tuotannossa vastanäyttelijälleen. Kohtausta käydään läpi ensimmäistä kertaa. Vaikka ensi-iltaan on vielä pari kuukautta aikaa, soljuvat vuorosanat ja vanhahtava kieli sujuvasti eteenpäin. Pian Heinonen [...]
“Toisin kuin monessa muussa paikassa, Reaktorilla ohjelmistokehittäjät osallistuvat testaukseen ja testaus on olennainen osa työskentelyä heti projektin alusta lähtien. Testit tehdään automaattisesti aina kun mahdollista”, kertoo Reaktorilla työskentelevä Tiina Kiuru.
“Microsoftilaiset ovat aikaansaavia, määrätietoisia ja kunnianhimoisia. Olen ollut erityisen tyytyväinen siihen, että heti pääsi käsiksi töihin. Täällä pitää olla rohkea, sillä vastuuta annetaan reippaasti. Nuoria ja innokkaita tekijöitä arvostetaan. Microsoft on oikea paikka niille, jotka haluavat olla uuden teknologian huipulla näköalapaikalla tulevaisuuteen.”
Myynti- ja markkinointipäällikkö Karl-Kristian Högström: “Espotel panostaa myös henkilöstönsä hyvinvointiin ja virkistäytymiseen. Liikuntaharrastuksia tuetaan ja esimerkiksi täällä Espoossa meillä on oma aktiivinen salibandy-porukka. Retkeilystä ja kalastuksesta innostuneet ovat puolestaan tehneet yhteisiä reissuja Lapin erämaihin ja kalavesille. Tässäkin tietysti oma aktiivisuus ratkaisee.”
“Digium tarjoaa erinomaiset ulkoiset puitteet työnteolle, ja työhteisön ilmapiiri on hyvä. Kohtuullisen kokoisessa organisaatiossa kaikki tuntevat toisensa, ja työkavereiden kanssa onkin tapana tavata myös työajan ulkopuolella”, kertoo pääohjelmistoarkkitehti Sami Siekkinen.