Ainutlaatuinen ala haastaa maailmanluokan ratkaisuihin
Patria on kansainvälisesti toimiva puolustus- ja ilmailuteollisuuskonserni, jonka yhtenä päätuotealueena ovat tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmien kehitys, integrointi ja elinkaaren tuki.
”Työpäiviini kuuluu tehtäviä laidasta laitaan. Vedän osakokonaisuutta, johon liittyy esim. määrittely- ja suunnittelutyötä, testaamista, asiakkaan kanssa kommunikointia ja hallintotyötä. Ohjaan myös oman tiimini työtä. Olen ollut projektipäällikkönä Patrialla parisen vuotta.
Panostamme yhä enemmän kasvavaan ohjelmistopuoleemme. Tuomme perinteisten palveluidemme rinnalle uusia softapalveluita. Täällä it-alaan liittyvät tehtävät ovat laaja-alaisia ja haastavia. Ympäristömme ovat monipuolisia ja isoja; esimerkkinä tilannekuvajärjestelmien suunnittelu ja toteutus eri puolustushaaroille sekä Hawk-harjoitushävittäjien modernisointi.
Minua motivoi haastava toimintaympäristömme: erityisesti ongelmien ratkaisu ja siinä onnistuminen. Patria kehittää huipputekniikkaa. Ala on erilainen, ja valmiita ratkaisuja ei välttämättä löydy muualta maailmasta – saa soveltaa ja keksiä uutta. Kokonaisuuteen liittyy monia järjestelmiä, käyttäjiä ja tasoja. Insinöörin ratkaisu ei ole aina välttämättä paras käytettävyydeltään. Pääsen tutustumaan muiden näkemyksiin ja osaamiseen; luomme yhdessä kokonaisuuden.
Meillä satsataan koulutukseen. Jokaisen tarpeita katsotaan säännöllisesti kehityskeskustelussa. Pyrimme myös oppimaan toisiltamme ja keräämään tietoa wikisivuillemme. Isossa firmassa saa aina taustatukea kysymällä työkavereilta.”