Grafiikka, joka kuvaa johtajuutta ja arvoja

    Arvot korostuvat tulevaisuuden johtajuudessa

    15.1.2018

    Tulevaisuuden työelämä koettelee myös johtajia ja johtajuuden vaatimuksia. Millaisia ominaisuuksia tulevaisuuden johtajat tarvitsevat ja millaista johtajuus tulevaisuudessa on? Kolme johtajaa kertoo.

    Mårten Mickos

    Seikkailu jatkuu

    7.1.2018

    Maailmasta tulee hyvä, jos nuorille annetaan mahdollisuus vaikuttaa, uskoo Mårten Mickos.

    Johan Lundin - terveysteknologia

    Patologi menee pilveen

    3.1.2018

    Meilahden kampuksella tehdään geenitutkimusta ja perustetaan uusia yrityksiä. Yksi start-upeista on Fimmic, joka kaupallistaa uutta virtuaalimikroskooppia ja siihen liittyvää pilvipalvelua.

    Tom Laine

    Olet brändi – opettele loistamaan!

    3.1.2018

    Osaajia etsitään verkosta. Miten hyvin sinut löydetään? Tom Laine kertoo parhaat vinkit teekkareille.

    Kuinkas sitten kävikään?

    30.12.2017

    T-lehden ensimmäinen numero ilmestyi 20 vuotta sitten. Teknologia on 20 vuodessa muuttanut maailmaa radikaalisti – ja yllättävän moni T-lehden avustaja näyttää päätyneen professoriksi.

    Suomalainen ekodesign vie kohti muovitonta maailmaa

    26.12.2017

    Muovista on viime vuosikymmeninä tullut valtava ympäristöongelma. T-lehti esittelee kaksi suomalaista muovitonta innovaatiota, jotka voivat valloittaa maailman.

    Tulevaisuuden työntekijä kehittää itseään

    19.12.2017

    Työelämä muuttuu ja tarvittavat työelämätaidot sen mukana. Mitä taitoja tulevaisuuden työntekijä tarvitsee? T-lehti listasi tärkeimmät.

    T-lehden kannet

    T-lehden 20-vuotisjuhlanumero ilmestyi

    13.12.2017

    20 000 kappaleen painos jaetaan kaikkiin suomalaisiin teknillisen alan yliopistoihin sekä suurimpiin teknologiakeskuksiin.

    Oddbjørn By

    Muista mitä vaan

    12.12.2017

    Mitä jos saisit parempia arvosanoja vähemmällä lukemisella? Mitä jos voisit viettää vapaampaa opiskelijaelämää ja silti muistaa tentin tärkeät kaavat? Oddbjørn By väittää, että kaikki tämä on mahdollista.

    Marjet Mäkinen: ”Vastoinkäymisistä syntyy positiivinen kierre”

    12.12.2017

    Toimitusjohtajaksi nouseminen nuorena on aina suuri haaste, johon on vaikea valmistautua etukäteen. Tärkeintä on oikea asenne ja palava halu kehittyä.

    Tomi Tiainen - Lujatalon liiketoiminnan kehityspäällikkö

    ”Rakennusalalla voi vaikuttaa asumisen tulevaisuuteen”

    12.12.2017

    Lujatalon liiketoiminnan kehityspäällikkö innostuu osallistamisen voimasta. Osallistamisen pääajatus on ihmisten ja ajatusten törmäyttäminen. ”Parasta on, ettei voi tietää, mitä sen tuloksena syntyy.”

    Koodi haltuun ja globaaliksi toimijaksi – Supermetrics kasvaa kohisten

    12.12.2017

    Harva yritys Suomessa on kansainvälisen tason toimija, jonka työntekijänä voi paitsi menestyä, myös voittaa pokaalin hauskoista sukista.

    Aurinkokennoja tutkiva Hele Savin innostuu ongelmien ratkaisemisesta

    18.9.2017

    Sähkötekniikan professori Hele Savin sai kesäkuussa eduskunnan myöntämän ensimmäisen naisten innovaatiopalkinnon. Nyt Savinilla on tähtäimessä tutkimusryhmän keksintöjen maailmalle vieminen oman yrityksen kautta.

    Sallamaria Iltanen - Mitä sähkötekniikan opiskelijasta tulee?

    Kaapeleissa kulkeva virta houkutteli kovan sähkön maailmaan

    2.5.2017

    Sallamaria Iltanen haluaa oman alansa vahvaksi asiantuntijaksi. Kaapelien vianpaikannus Fingridillä on työtä, jossa saa ratkaista ongelmia. Ilman oikeita vastauksia jokainen meistä olisi pulassa, koska sähkö ei kulkisi.

    Annimari, Tiia ja Jenny kertovat, miksi kannattaa hakea tekniikan alalle. Kuvassa myös Heidi Pääkkönen..

    Tekniikan tähtiainesta – Mentori auttaa rakentamaan unelmien työuran

    2.5.2017

    Annimari, Tiia ja Jenny ovat ABB Talent -ohjelman tähtiä. Heille on taattu varma kesätyöpaikka koko opiskeluajaksi. Mentorit auttavat talenteja löytämään heidän omat vahvuutensa sekä kehittämään puolia, jotka kaipaavat vielä vahvistusta.

    Tutkimus: Multitasking kuormittaa aivoja

    30.4.2017

    Aivot toimivat tehokkaimmin saadessaan keskittyä yhteen tehtävään kerrallaan. Koko sosiaalinen media on kuitenkin monisuorittamista.

    Ohjelmointiajattelu alkaa lautapeleistä

    16.1.2016

    Pelinsuunnittelukurssilla heräteltiin ohjelmoinnin perusajatuksia. Lopputuloksena syntyi kaksi uutta lautapeliä ja jännittäviä erikoisominaisuuksia.

    Jussi Hellsten

    Loskaa luomassa

    22.11.2015

    Teknologiatapahtuma Slush on muutamassa vuodessa laajentunut yhdeksi Euroopan suurimmista kasvuyritys- ja teknologiatapahtumista. Vuonna 2008 perustettu tapahtuma saattoi tänä vuonna yhteen 15 000 startup-yrittäjää, sijoittajaa ja median edustajaa eri puolilta maailmaa.

    Lataa lautaselle ravinteita

    21.11.2015

      Jos budjetti on tiukka ja stressi painaa päälle, voi olla vaikeaa syödä järkevästi. Se kuitenkin kannattaa, sillä ravinnerikas ruoka antaa energiaa, huolehtii suoliston hyvinvoinnista ja parantaa vastustuskykyä. Hyvinvointi-...

    Suomen pelastaja

    24.4.2013

    Suomen kauppatase on miinuksella. Toisin sanoen: Suomi ostaa ulkomailta enemmän kuin pystyy myymään. Velkaahan siinä kertyy kansantaloudelle eli tilanne on huolestuttava. On kuitenkin aloja, joiden vienti kasvaa. Kemianteollisuus on...