Suosikit Lataa tämän kategorian RSS-syöte
Kaiutintyyny

Musakeksijöiden viimeisimpiä

07.02.2012

90-luvulla löydettiin Mozart-vaikutus: Mozartin kuuntelu parantaa hetkellisesti avaruudellista hahmotuskykyä. 2000-luvun alussa väitettiin, että taustamusiikki auttaa matematiikan tehtävissä. Nykyään musiikin väitetään auttavan myös masennukseen, oppimiskykyyn ja jopa seksin laatuun. Mutta olipa kyseessä sitten soittaminen tai pelkkä kuuntelu, musiikkiteknologian parissa häsläävät keksijät eivät paljoa ideoitaan säästele. Haaste soittotaitoiselle Otamatone on outo japanilainen elektrosoitin, jonka ääni muistuttaa viulun [...]

Lue lisää..
Puurakentamista Viikissä

Puurakentamisen uudet tuulet

Puurakentaminen on nousussa – siitä ovat osoituksena esimerkiksi kuvan Viikkiin nouseva viiden puukerrostalon alue ja Heinolan viisikerroksinen puutalo. Puukerrostalojen lisääntyessä ja lämmöneristysvaatimusten kasvaessa on tarve uusille rakennustuotteille. Eräs sellainen on syrjältään liimattu sahatavarapalkki. Liimaamalla syrjiltään toisiinsa 2–3 lamellia päästään helposti uuteen ennätyspalkkikorkeuteen. Syrjältään liimattua sahatavarapalkkia on ajateltu käytettäväksi pien- ja puukerrostalojen runkomateriaalina seinärakenteissa sekä ylä-, [...]

Lue lisää..
Mårten Mickos

Unelmaduuni Start-upissa

Start-upit olivat ennen vain harvojen huimapäiden harrastus. Nykyään jokaisen on syytä opiskella ja ymmärtää yrittäjyyttä. Mårten Mickos on tullut tunnetuksi MySQL-tietokantayrityksestä. Nykyään hän toimii Eucalyptus-yrityksen toimitusjohtajana Kaliforniassa. Häntä on juuri ehdotettu myös Nokian hallituksen jäseneksi. Vuosien aikana start-upien rakentamisesta on tullut hänen ammattiunelmiensa täyttymys. Monessa yrityksessä olet ollut mukana? Polycon, VTKK, ViSolutions, Solid, Intellitel, MatchON, [...]

Lue lisää..

Tietokoneen talvituunaus

07.11.2011

Kylmät jalat ja vieläkin kylmemmät varpaat? Jäätävän huonot kotibileet? Liian nopeasti kylmenevän kahvikupin synnyttämä eksponentiaalisesti kasvava ärsytys? Jos vastasit kyllä, tarvitset apua. Paras apu talven kylmyyttä, pimeyttä ja ankeutta vastaan löytyy lähempää kuin voisi arvata. Omasta kannettavastaan voi virittää taistelutoverin talvikuukausia vastaan muutamien kekseliäiden apuvälineiden avulla. Survo nämä USB-portiin niin kohta koittaa jo kesä.  

Lue lisää..

Silta yli 3D-virran

02.11.2011

Suomessa on parikymmentätuhatta siltaa. Yksi niistä on Crusellin silta, joka vihittiin käyttöön kesällä. Se yhdistää Helsingin Jätkäsaaren Ruoholahteen. Ilmava vinoköysisilta on rakenteiltaan haastavimpia 3D-mallinnuksella suunniteltuja ja toteutettuja siltoja. 3D-mallia käytettiin kaikkien rakennesuunnitelmien tuottamiseen, mittauksiin ja piirustuksiin, rakennusmateriaalimäärien arviointiin ja muutosten simulointiin. Vaikka aivan ongelmitta tietomallinnuksen käyttäminen ei kokeiluprojektissa sujunutkaan, 3D-mallinnuksen yleistyminen eliminoi tulevaisuudessa rakennushankkeiden yllätyksiä, [...]

Lue lisää..