28.1.2014

    Tekes rahoitti startup-yrityksiä yli 130 miljoonalla

    Innovaatiorahoituskeskus Tekes rahoitti vuonna 2013 startup-yrityksiä 133 miljoonalla eurolla. Yhteensä rahoitusta sai hieman alle 680 alle 6-vuotiasta yritystä.

    Rahoituksesta 67 miljoonaa euroa oli suoraa avustusta ja 58 miljoonaa lainaa. Tekesin rahoitus on aina projektikohtaista ja kattaa korkeintaan 75 prosenttia projektin kuluista.

    ”Tekesin tehtävänä on rahoittaa ainoastaan parhaita yrityksiä, jotka kykenevät erittäin nopeaan kansainväliseen kasvuun. Tämä tarkoittaa paitsi liiketoiminnan skaalautuvuutta myös tiimin kykyjä”, Nuoret yritykset -vastuualueen johtaja Jukka Häyrynen sanoo.

    Tekes myöntää startup-yrityksille rahoitusta pääasiassa kolmen rahoitustuotteen kautta. Nämä ovat vasta perustetuille kunnianhimoisille yrityksille tarkoitettu kansainvälisen kasvun suunnittelu, tutkimus- ja tuotekehitysrahoitus sekä kaikkein lupaavimmille alle 6-vuotiaille yrityksille tarkoitettu nuoret innovatiiviset yritykset -rahoitus.

    Tekesin myöntämä rahoitus on vaiheistettu jaksoihin. Rahoitus voidaan keskeyttää, ellei yritys saavuta jaksolle asetettuja tavoitteita.

    Tänä vuonna Tekes käynnistää pääomasijoitustoiminnan, jonka tarkoituksena on kasvattaa yksityisen rahan osuutta startupien rahoituksessa. Tekesin perustama yritys tekee sijoituksia varhaisen vaiheen yrityksiin sijoittaviin rahastoihin, ei siis suoraan itse yrityksiin. Uuden pääomasijoitusyrityksen on tarkoitus tehdä sijoituksia 20 miljoonalla eurolla vuodessa.

     .

    Share: