11.6.2014

    TEK ja IL kannattavat lisäydinvoimaa

    Tekniikan akateemiset (TEK) ja Insinööriliitto (IL) kannattavat ydinvoiman lisärakentamista Suomeen myös Olkiluoto 3:n valmistumisen jälkeen.

    ”Ilmasto-olosuhteidemme, sijaintimme ja teollisuutemme rakenteen takia sähkön saatavuus ja hinta ovat Suomen elinkeinoelämälle keskeisiä kilpailutekijöitä. Siksi sähköntuotannon omavaraisuusastetta tulee kasvattaa ja varmistaa sille kohtuullinen, kilpailukykyinen hintataso”, TEKin puheenjohtaja, kansanedustaja Marjo Matikainen-Kallström sanoo.

    TEKin ja IL:n mukaan omavaraisuuden nostaminen on tarpeellista, sillä sähkön nettotuonti kattaa jo noin 20 prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta, ja käytämme 8,5 miljardia euroa vuodessa tuontienergiaan. Liittojen mukaan sähkönkulutus lisääntyy tulevaisuudessa muun muassa sähköautojen ja lämpöpumppujen käytön lisääntymisen myötä.

    ”Ydinvoima takaa vakaan sähköntuotannon järkevällä hinnalla, ja se sopii siten hyvin perusvoiman tuotantoon osana hiilipäästötöntä sähköntuotantojärjestelmää”, Insinööriliiton puheenjohtaja Pertti Porokari sanoo.

    Liittojen mielestä tulevaisuudessa on sekä nostettava energiatehokkuutta että vahvistettava kotimaista energiantuotantoa. TEKin ja IL:n kannanoton mukaan Suomi tarvitsee myös investointeja ja sitä kautta positiivisia signaaleja.

    ”Teollisuuden on saatava sähköä kohtuuhinnalla pysyäkseen kilpailukykyisenä ja voidakseen tarjota työtä ja toimeentuloa suomalaisille”, Matikainen-Kallström ja IL:n puheenjohtaja Porokari sanovat.

     .

    Share: