10.1.2014

    Ouluun kaivos- ja vuorialan tiedekunta

    Oulun yliopisto perustaa uuden kaivos- ja vuorialan tiedekunnan elokuussa 2014. Yliopiston tavoitteena on kehittää tiedekunnasta kansainvälisestikin merkittävä kaivannaisalaan erikoistunut osaamisyksikkö.

    ”Suomessa suunnitellaan tällä hetkellä useiden uusien kaivosten avaamista, toimivien kaivosten laajentamista ja meneillään on lukuisia malminetsintäprojekteja. Pääosa tästä toiminnasta sijoittuu Pohjois-Suomeen. Siksi alan koulutuksen ja tutkimuksen vahvistaminen Oulun yliopistossa on perusteltua”, rehtori Lauri Lajunen sanoo.

    Kaivos- ja vuorialan tiedekuntaan perustetaan kolme kandidaatti- ja maisterivaiheen opinnot kattavaa koulutusohjelmaa; geotieteet, kaivostekniikka ja rikastustekniikka. Tiedekunnasta valmistuu malmigeologeja, maaperägeologeja, geofyysikoita sekä kaivos- ja rikastustekniikkaan erikoistuneita diplomi-insinöörejä.

    ”Tämän hetken arvioiden mukaan kaivannaisalalle tarvitaan seuraavien kymmenen vuoden aikana uusia ammattilaisia noin 5300, joista yliopistotutkinnon suorittaneita 600”, Lajunen toteaa.

    Uuden tiedekunnan sisäänoton kaavaillaan olevan 50-60 opiskelijaa vuosittain.

    Tiedekunnan toiminta rahoitetaan siihen siirtyvien yksiköiden saamalla rahoituksella. Lisäksi yliopisto on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä käynnistysrahoitusta yhteensä 1,2 miljoonaa euroa jaettuna neljälle vuodelle. Yliopisto aikoo myös käyttää strategista rahoitusta ja sijoitustoimintansa tuottoja tiedekunnan perustamisen rahoittamiseen. Kun tiedekunnan toiminta on täydessä vauhdissa, saadaan tiedekunnan perusrahoitus tulosten mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituskaavalla..

    Share: