18.2.2015

    Markku Markkula valittiin Euroopan alueiden komitean puheenjohtajaksi

    Entinen kansanedustaja Markku Markkula (EPP) on nimetty Euroopan alueiden komitean (AK) puheenjohtajaksi seuraavan kahden ja puolen vuoden ajaksi. EU:n alue- ja paikallisedustajien kokous teki valinnan täysistunnossaan viime viikolla. Markkula on ensimmäinen suomalainen, joka nousee AK:n johtoon.

    Kolarissa vuonna 1950 syntynyt Markkula on Espoon kaupunginvaltuuston jäsen ja kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja. Markkula korosti pohjoisia juuriaan puheenvuorossaan EU:n 28 jäsenvaltion alue- ja paikallishallinnon edustajille, jotka olivat kokoontuneet Brysseliin AK:n uuden toimikauden avanneeseen täysistuntoon.

    – Kävin kouluni pienessä kylässä Napapiirin pohjoispuolella, joten sekä pääkaupunkiseutu että Lappi ja Pohjois-Suomi ovat lähellä sydäntäni. Suomi sijaitsee EU:n ulkorajoilla kaukana Keski-Euroopasta. Vaikka pitkä etäisyydet ja harva asutus muodostavat omat haasteensa, olemme sitoutuneet vahvasti Euroopan unioniin ja sen perusarvoihin, Markkula kertoi.

    Markkula työskentelee Aalto-yliopistossa Euroopan unionin tutkimus-, innovaatio- ja koulutuspolitiikkaan erikoistuneena neuvonantajana. Euroopan alueiden komitean jäsenenä hän on laatinut unionin toimielimille useita lausuntoja, jotka käsittelevät juuri näitä aloja. AK:n uusi puheenjohtaja korostaa, että Euroopan komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin lanseeraaman investointipaketin onnistuminen edellyttää kunnilta vahvaa roolia innovoinnin vauhdittamisessa..

    Share: