15.11.2013

    Lappeenrantaan Suomen ensimmäinen aurinkotalousprofessori

    Kuva: LUT arkisto

    Tekniikan tohtori Christian Breyer on Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) uusi aurinkotalouden ja erityisesti uusiutuvan energian tulevaisuustutkimuksen professori. Professorin viisivuotiskausi alkaa 1. tammikuuta 2014.

    Professuuri keskittyy aurinkotalouteen liittyvien markkinamekanismien tutkimukseen sekä opetukseen. Fortum tukee professuuria viiden vuoden ajan. Breyerin mukaan professuuri on ainutlaatuinen ja tarjoaa loistavan mahdollisuuden toimia tutkijana ja opettajana siirryttäessä kohti kestävää energiataloutta.

    ”Viime vuosien aikana olen voinut tutkijakollegoideni kanssa perehtyä tulevaisuudessa häämöttävän aurinkotalouden osa-alueisiin. Lähivuosina nämä palaset on yhdistettävä, jotta voimme paremmin ymmärtää aurinkotalouteen siirtymisen mutkikkaat keskinäisriippuvuudet. Eturivin maat voivat kerätä arvokkaita kokemuksia kehittämällä teknologiaa ja liiketoimintaa vientiin ja luomalla globaalia vaurautta. Olen ylpeä siitä, että voin edistää tätä prosessia Suomesta käsin”, hän sanoo.

    Breyer siirtyy Lappeenrantaan Saksan Reiner Lemoine Institut GmbH:sta, missä hän on työskennellyt toimitusjohtajana sekä tieteellisenä johtajana. Breyer on ollut perustamassa DESERTEC-säätiötä, joka on mukana Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) aurinkosähköohjelmassa. Hän toimii myös Energy Watch Group -verkoston uusiutuvaa energiaa käsittelevän jaoston puheenjohtajana.

    ”Ainoastaan ekologisen, taloudellisen ja eettisesti kestävän aurinkoenergian avulla voimme varmistua siitä, että fossiilisten ja ydinenergian raaka-aineiden hupeneminen, ilmastonmuutoksen vaikutukset ja globaali energiaeriarvoisuus eivät riistäydy hallitsemattomiksi”, Breyer sanoo.

    Breyerin vuonna 2012 valmistuneen väitöskirjan aiheena oli valosähköisyyteen perustuvien hybridivoimalaitosten taloudellisuus. Hän on julkaissut noin 60 tieteellistä artikkelia sekä viisi kirjaa ja tutkinut fysiikkaa, energiajärjestelmien suunnittelua sekä niihin liittyvää liiketoimintaa..

    Share: