18.6.2014

    Jarno Limnéll Aalto-yliopiston kyberturvallisuusprofessoriksi

    Sosiaalitieteiden tohtori, VTM, kapteeni evp. sekä Intel Securityn kyberturvallisuusjohtaja Jarno Limnéll on nimitetty kyberturvallisuusalan professoriksi Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakouluun. Limnéll aloittaa viisivuotisen kautensa 1. syyskuuta 2014.

    Jarno Limnéll on yksi Suomen tunnetuimmista turvallisuuspolitiikan ja kyberturvallisuuden asiantuntijoista. Hänen professorinimityksensä vahvistaa erityisesti yliopiston suhteita alan teollisuuteen, yhteiskunnallisiin päättäjiin ja kansainvälisesti keskeisiin toimijoihin.

    ”Olen äärimmäisen iloinen päästessäni tekemään yhteistyötä alan suomalaisen tutkimusyhteisön kanssa. Uskon tuovani yliopiston tutkimusmaailmaan uusia näkemyksiä yrityspuolelta. Juuri tällaista joustavaa ja aktiivista yhteistyötä liike-elämän ja akateemisen maailman välille tarvitaan”, Limnéll kertoo.

    ”Kyberturvallisuus on yksi koko Sähkötekniikan korkeakoulun strategisista alueista. Jarno on maamme eturivin osaajia tällä alueella ja tunnettu asiantuntija kansainvälisesti. Hän tuo korkeakouluumme ja laitoksellemme valtavasti uutta osaamista ja kontakteja sekä laajentaa opetusportfoliotamme. Opiskelijamme tulevat saamaan laajemman käsityksen kyberturvallisuudesta ja sen merkityksestä yhteiskunnassa ja teollisuudesssa”, tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitoksen professori Jukka Manner sanoo.

    Limnéllin professuuri on osa-aikainen, ja hän jatkaa edelleen Intel Securityn kyberturvallisuusjohtajana.

    Professori (Professor of Practice) -tehtävään sovelletaan Aalto-yliopiston yleisiä vaatimuksia ja ulkopuolista arviointia. Tehtävä antaa mahdollisuuden palkata suuresti arvostettuja asiantuntijoita avaamaan uusia opetus- ja tutkimusalueita, uudistamaan ja kehittämään alaa sekä parantamaan yhteyksiä alan teollisuuteen ja julkisen sektorin asiantuntijoihin.

     .

    Share: