29.12.2014

    Fingrid pitää hyvää huolta henkilöstöstään

     

    Fingrid_SannaSanna Sierla, 28 voimajohtoasiantuntija

    Punnitsin lukion jälkeen opiskelupaikan valintaa kauppakorkeakoulun ja teknillisen korkeakoulun väliltä. Isäni työskenteli teknisellä alalla, ja päätin lopulta seurata hänen jalanjälkiään. Valitsin sähkötekniikan opinnot ja valmistuin Otaniemestä diplomi-insinööriksi keväällä 2010.

    Aloitin Fingridillä voimajohtoasiantuntijana maaliskuussa 2013. Fingridiltä kävi yliopistollani vierailijaluennoitsijoita, joten minulla oli yhtiöstä jo valmiiksi hyvä kuva. Minulla oli myös kokemusta alalta, sillä olin ehtinyt työskennellä jakeluverkkopuolella. Työssäni vastaan voimajohtojen kunnon hallinnasta ja toimin alueorganisaatioiden tukena. Olen myös mukana kehittämässä uutta omaisuuden hallinnan tietojärjestelmää.

    Työpäiväni eivät ole koskaan samanlaisia. Fingridillä pääsee oppimaan paljon uutta, ja yhtiö tukee työntekijöidensä kasvua ja kehittymistä. Jokaiselle fingridiläiselle laaditaan oma urakehityssuunnitelma: uuden työntekijän kiinnostuksen kohteet ja tavoitteet kartoitetaan jo uran alkuvaiheessa. Haluan itse kehittyä asiantuntijatehtävissä, ja kansainväliset haasteet kiehtovat minua eniten.

    Fingridillä on mainio työilmapiiri. Minut on otettu hyvin vastaan ja kollegoilta on helppo kysyä neuvoa kaikissa tilanteissa. Fingrid on joustava työnantaja, ja yhtiö pitää hyvää huolta henkilöstöstään. Pienten lasten vanhemmat voivat tehdä lyhyempää työpäivää, ja talossa on liukuva työaika sekä etätyömahdollisuus. Lisäksi yhtiö tarjoaa laajat terveyspalvelut ja työmatka- sekä liikunta- ja kulttuuriseteleitä.

    Meillä työskentelee motivoituneita ja innovatiivisia osaajia. Fingrid tekee paljon yhteistyötä pohjoismaisten ja eurooppalaisten toimijoiden kanssa, joten työssä tarvitaan paitsi kielitaitoa myös laaja-alaisuutta ja hyviä yhteistyötaitoja. Täällä riittää mielekkäitä työtehtäviä, ja kannustava ilmapiiri motivoi kehittämään omaa osaamista.

    Teksti: Noora Niemelä // Kuva ja video: Teemu Granström

    Fingrid

    .

    Share: