10.11.2013

    Biomassan suurimmat teolliset käyttäjät listattu

    Maailman suurimmat biomassaa teollisesti energialähteenä käyttävät maat ovat Brasilia, USA sekä Intia. Suomi on tällä listalla sijalla 12. USA:ssa, Brasiliassa, Isossa-Britanniassa ja Suomessa taas on eniten biomassaa polttoaineiksi ja energiaksi jalostavia suuria laitoksia.

    Nämä tiedot käyvät ilmi Lappeenrannan teknillisen yliopiston kansainvälisen energiajärjestön (IEA) bioenergiaverkostolle tekemästä tutkimuksesta. Tutkimuksessa kartoitettiin maailman isoimpia biomassaa polttoaineiksi prosessoivia laitoksia sekä laitoksia, jotka käyttävät energiantuotannossaan polttoaineena biomassaa. Lisäksi tehtiin yleiskatsaus biomassan hyödyntämisen nykytilanteesta energiateollisuudessa ja liikenteessä.

    ”Biomassa on merkittävin uusiutuvan energian lähde. Nykyään noin 10 prosenttia maailman primäärienergiantarpeesta tuotetaan biomassalla”, projektipäällikkö Jussi Heinimö LUT:n Varkauden toimipisteestä sanoo.

    Heinimö jatkaa, että etanolitehtailla on suurin kokonaistuotantokapasiteetti biomassaa polttoaineeksi jalostavista laitoksista.

    ”Vastaavasti soodakattilat ovat merkittävin biomassaa energiantuotantoon hyödyntävä käyttäjäryhmä. Kiinteitä biopolttoaineita käyttävien voimalaitosten biomassan käyttö on noin puolet soodakattiloiden biomassan polttoainekäytöstä ”, Heinimö sanoo.

    Large industrial users of energy biomass -raportti on tehty IEA:n bioenergiasopimuksen Task 40:n ”Sustainable International Bioenergy trade: securing supply and demand” puitteissa. Raportin tehneeseen kolmen hengen tutkimusryhmään kuuluivat projektipäällikkö Heinimön lisäksi professori Esa Vakkilainen sekä nuorempi tutkija Katja Kuparinen.

    Raportin voi ladata IEA Bioenergy Task 40:n sivuilta osoitteesta www.bioenergytrade.org.

     .

    Share: