24.11.2015

    Kilpailukykyä katoavasta elektroniikasta

    VTT-lähtöinen Flexbright Oy kaupallistaa ledivalokalvoja, joissa käytetty valaisuteknologia on kehitetty tiiviissä yhteistyössä VTT:n ja PrintoCentin kanssa. Yritys sai lokakuun alussa tuekseen venäläisrahoittaja NNCRM:n.

    Vuosina 1998-2003 Suomi oli sveitsiläisen liiketalouskoulu IMD:n kansainvälisessä kilpailukykyvertailussa kärkikolmikossa. Kuluvana vuonna maamme oli pudonnut 61 maan vertailussa sijalle 20.

    VTT:n painetun elektroniikan tutkimusalueen johtaja Raimo Korhonen uskoo näkymättömäksi muuttuvasta elektroniikasta olevan Suomen kilpailukyvyn nostajaksi ja Aasiaan kadonneen elektroniikkateollisuuden palauttajaksi.

    “Katoava elektroniikka luo ison teknologiamurroksen, joka tarjoaa innovatiivisille yrittäjille ja yrityksille nopean kasvun mahdollisuuksia”, Korhonen sanoo.

    “Elektroniikan kadotessa näkyvistä esimerkiksi LED-lamput muuttuvat ohuiksi ja taipuisiksi valaiseviksi pinnoiksi, jotka antavat uudenlaisia mahdollisuuksia sisustussuunnittelulle. Aurinkokennot muuttuvat design-elementeiksi ja energian kerääminen, mittaukset sekä langaton tiedonsiirto sulautuvat osaksi sisustusta”, Korhonen kertoo.

    Lisäksi esimerkiksi päälle puettava elektroniikka katoaa ranteista ja asusteista kankaisiin sekä tarroihin ja lopulta jopa ihon alle.

    “VTT:llä on kehitetty muun muassa sähköinen kauneuslaastari, joka tehostaa kosmetiikan imeytymistä ihoon. MIT startup-yritys MicroCHIPS puolestaan on kehittänyt ihon alle asennettavan mikrosirun, joka annostelee lääkeainetta ja jota voidaan ohjata kauko-ohjauksella”, Korhonen sanoo.

    VTT kehittää näkymätöntä elektroniikkaa PrintoCent-pilottitehtaalla Oulussa. Tuotanto tehtaalla perustuu paperiteollisuudesta tuttuun rullalta rullalle –menetelmään. Printocent-yhteisössä työskentelee yli 300 asiantuntijaa ja jäsenyrityksiä on yli 40.

    Teksti: Maria Huusko, Kuva: VTT.

    Share: