21.11.2015

    Digitalisoituminen pudottaa terveyskeskusten määrän puoleen

    Sitran ja Oulun yliopiston maantieteen tutkimusryhmän tuoreen selvityksen mukaan digitalisaatio voi vähentää nykyisten terveyskeskusten määrän puoleen vuoteen 2025 mennessä. Muutos ei juurikaan heikennä palvelujen saatavuutta, koska palveluja tullaan toteuttamaan tulevaisuudessa uudella tavalla verkon välityksellä muun muassa etälääkäripalveluina ja omahoitopalveluina sekä logistiikan kehityksen kautta.

    Geoinformatiikan professori Jarmo Rusasen mukaan digitalisaation ja logistiikan kehityksen vaikutus tarvittavien palvelupisteiden määrään ei myöskään vaikuta ratkaisevasti tulevien sote-alueiden määrään tai aluejakoon. Hallituksen pitäisi päättää sote-alueiden määrästä lokakuun loppuun mennessä.

    Oulun yliopiston maantieteen tutkimusryhmä on laskenut, millaiset olisivat sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuuden kannalta optimaaliset vaihtoehdot sote-alueiksi viiden, kymmenen ja viidentoista alueen malleilla. Mukana on myös arvio tarvittavien palvelupisteiden määrän muutoksesta vuoteen 2025 mennessä.

    .

    Share: