21.9.2017

    Tekoälyn avulla halutaan ennustaa ostokäyttäytymistä

    Tekoäly

    Kuluttajille räätälöity mainonta on jo osa yritysten markkinointia, mutta uudessa tutkimushankkeessa tavoitteena on ennustaa B2B-asiakkaiden ostokäyttäytymistä.

    Tekesin rahoittamassa poikkitieteellisessä tutkimuksessa hyödynnetään yrityskumppaneiden big data -aineistoa digimainonnan vaikutusten tehostamiseksi. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun ja perustieteiden korkeakoulun toteuttama tutkimus pyrkii selvittämään sisältömarkkinoinnin vaikutuksia Business-to-Business (B2B) -asiakkaiden ostokäyttäytymiseen. Tavoitteena on lopulta ennustaa asiakkaiden käyttäytymistä koneellisesti.

    Tekes on myöntänyt Aalto-yliopistolle 500 000 euron rahoituksen kaksivuotiseen hankkeeseen.

    Projektin johtaja, professori Henrikki Tikkanen Kauppakorkeakoulun markkinoinnin laitokselta kertoo Tekesille, että tutkimuksessa kehitetään algoritmeja ja keinoälymenetelmiä, joiden avulla voidaan ennustaa, minkä mainossisällön kanssa B2B-loppukäyttäjä on todennäköisimmin valmis vuorovaikuttamaan.

    – Hankkeen myötä kehittyy uutta, ajankohtaista ja kansainvälisellä kilpailukentällä erottuvaa tutkimusosaamista Suomeen, Tikkanen kommentoi Tekesille.

    Hankkeessa keskitytään erityisesti potentiaalisten B2B-asiakkaiden sisältöaktivoinnin tehostamiseen digitaalisten sisältöjen avulla. Sisältöaktivointi tarkoittaa sitä, että esitetty sisältö kiinnittää B2B-asiakkaan huomion ja hän kokee sen juuri sillä hetkellä oleelliseksi.

    – Tarkoitus on parantaa osumatarkkuutta ja tehokkuutta digimainonnassa tekoälyä hyödyntäen. Tuloksia voidaan myöhemmin soveltaa mihin tahansa markkinoinnin kanaviin, joissa tapahtuu kohtaaminen asiakkaan ja myyjän välillä, Tikkanen kertoo Tekesille.

    Tutkimus käynnistyy yrityskumppaneiden olemassa olevilla big data -aineistoilla ja hankkeen edetessä jatkotutkimusta tehdään yrityskumppaneiden tekoälypohjaisten palveluratkaisujen kautta kerättyjen aineistojen avulla. Mukana ovat hankkeen alulle pannut markkinointiteknologiayritys Natify sekä Koodiviidakko Oy, Tulos Helsinki Oy ja Calcus.com Oy.

    Share: