1.4.2017

    Twitterissä järjestetään aivotutkimuksen konferenssi

    Kuva: Brain Twitter Conference

    Aivotutkimuksen Twitter-konferenssin tavoite on avata neurotieteen salat suurelle yleisölle ja rohkaista moniääniseen keskusteluun.

    Tieteellisiin konferensseihin osallistuminen voi olla kallista ja hankalaa. Lisäksi matkustaminen kuormittaa ympäristöä, ja tuloksista pääsevät keskustelemaan vain konferenssiin osallistuvat tutkijat.

    Nyt joukko Aalto-yliopiston neurotieteen tutkijoita pyrkii edistämään alansa avoimuutta ja osallistumista järjestämällä konferenssin Twitterissä – ensimmäistä kertaa Suomessa ja maailmanlaajuisesti ensimmäistä kertaa neurotieteen alalla. 20. huhtikuuta pidettävässä aivotutkimuksen Twitter-konferenssissa (Brain Twitter Conference, #brainTC) twiitattavat tutkijoiden esitykset valitaan tieteellisin kriteerein, mutta kuka tahansa tutkijapiirien ulkopuoleltakin voi seurata maksutta konferenssia ja osallistua käytävään keskusteluun. Tämä mahdollistaa moniäänisyyden ja tiedon leviämisen ja lisää näin neurotieteen vaikuttavuutta konferenssin teeman, Neuroscience making an impact, mukaisesti.

    ”Odotamme esitelmiltä kiinnostavia näkökulmia ja esimerkkejä siitä, miten aivotutkimusta voidaan hyödyntää. Lisäksi toivomme esitelmien lisäävän yleistä tietoisuutta aivojen normaalista ja poikkeavasta toiminnasta. Esimerkiksi Uta Frithin pääesitelmä valottaa autismin, sosiaalisen vuorovaikutuksen ja kehityspsykologian mekanismeja”, järjestelytoimikunnan jäsen, tutkija Tommi Himberg Aalto-yliopistosta kertoo.

    Twiittiin tiivistäminen rohkaisee luovuuteen

    Konferenssin pääesitelmien pituus on 10 twiittiä ja muiden esitelmien mitta on 6 twiittiä. Kunkin esitelmän twiitit numeroidaan, jotta esitelmää on helpompi seurata. Human Brain Project, EU-komission lippulaivahanke neurotieteessä, pitää yhden konferenssin pääesitelmistä.

    ”Pääesitelmämme tulee yksiäänisesti @HumanBrainProj-tilin kautta, ja samanaikaisesti kuulijat voivat suoraan keskustella hankkeeseen kuuluvien tutkijoiden kanssa heidän omien tiliensä kautta. Nämä keskustelut voivat parhaimmillaan innostaa toinen toisiaan, ja sen vuoksi pidän Brain Twitter -konferenssia nerokkaana ajatuksena”, Human Brain Projectin tieteellinen koordinaattori Martin Telefont sanoo.

    Akateemikko Riitta Hari Aalto-yliopistosta keskustelee omassa pääesitelmässään taiteen ja aivotoimintojen välisestä suhteesta.

    ”Twitter-konferenssin järjestäminen on rohkea ja kiinnostava avaus, ensimmäinen laatuaan Suomessa ja aivan ensimmäisiä koko maailmassa. Ensin ajattelin, että asian kertominen twiiteissä on silkka mahdottomuus, mutta asiaan perehdyttyäni uskon sen olevan mahdollista twiitteihin liitettävien kuvien avulla”, Hari toteaa.

    Konferenssi on saanut innostuneen vastaanoton. Twitterin rajattu merkkimäärä rohkaisee luovuuteen.

    ”On mielenkiintoista nähdä, miten tavallisesti esitelmään tai konferenssijulisteeseen laitettava tieto sovitetaan kuuteen twiittiin. Uskoisin, että juuri kuvien, graafien ja muiden visuaalisten elementtien hyödyntäminen on tässä avainasemassa”, Himberg sanoo.

    Aivotutkimuksen Twitter-konferenssi järjestetään 20. huhtikuuta, lopullinen ohjelma varmistuu myöhemmin. Merilintututkijoiden aikaisemmin järjestämä World Seabird Twitter Conference on toiminut suunnannäyttäjänä Aalto-yliopiston neurotieteilijöille.

    Rekisteröidy yleisöksi konferenssin verkkosivuilla (brain.tc)

    Twitter: #brainTC, @abc_aalto

    Keynote-puhujat: aivotutkija nimimerkin takana @Neuro_Skeptic, Riitta Hari @aivoAALTO, Uta Frith @utafrith, Human Brain Project @HumanBrainProj

    Share: