22.4.2016

    Vuoden 2016 rakennusalan diplomi-insinööri on Lauri Merikallio

    Kuva: Vison Alliance Partners Oy

    Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL on valinnut vuoden 2016 rakennusalan diplomi-insinööriksi kiinteistö- ja rakennusalan vaikuttaja Lauri Merikallion .

    Merikallio on edistänyt integroitujen toteutusmuotojen sekä allianssimallin rantautumista Suomeen. Vison Alliance Partners Oy:n osakas ja yksi perustajista tunnetaan laajasti myös kansainvälisissä Lean Construction -piireissä.

    Merikalliolla on yli 25 vuoden kokemus johto- ja asiantuntijatehtävistä infra-, kiinteistö- ja rakennussektorilla. Viime aikoina hän on muun muassa johtanut kahden monivuotisen rakennusalan kehitysprojektin läpivientiä. Projektit keskittyivät Lean-ajattelun käyttämiseen rakennusteollisuudessa.

    Merikallio toimii aktiivisesti, jotta yhteistyö kiinteistö- ja rakennusalalla tiivistyisi. Hänen visionaan on nostaa Suomi vaativien kiinteistö- ja rakennushankkeiden toteuttajana Euroopan kärkimaaksi.

    ”Suomi menestyy allianssimallilla ja Lean Constructionia hyödyntäen. Ykköspaikan saavuttaminen onnistuu yhteisillä tavoitteilla, aidolla yhteistyöllä ja vuorovaikutuksella käyttäjien, tilaajien, suunnittelijoiden ja rakentajien kesken hyödyntäen korkealuokkaista insinööriosaamista”, Merikallio toteaa.

    Vuoden rakennusalan diplomi-insinöörin tunnustus luovutettiin RILin kevätkokouksen yhteydessä 22.4.2016 klo 20.30 Oulussa.

    Share: