13.5.2014

    LUT yhdistää yhä vahvemmin opetusta kampuksella ja verkossa

     

    Lappeenrannan teknillisen yliopiston teekkarit ja kylterit eivät kilpaile keskenään, vaan hyödyntävät verkostoituen toistensa vahvuuksia.

    Kun tähän palettiin lisätään vielä suurkampus henkilökuntineen, Lappeenrannan elinkeinoelämän tuki sekä opiskelijoiden kiittelemät asumisjärjestelyt, alkaa tulevan työelämämenestyjän onnistuminen olla enää omasta itsestä kiinni.
    Ihan äskettäin tämä varsin toimivaksi osoittautunut ”opiskelijasulatto” ei ole syntynyt vaan LUT on lähettänyt kasvattejaan maailmalle jo vuodesta 1969. Yksi heistä on LUT:n nykyinen opetusvararehtori professori Hannu Rantanen, TkT, tuotantotalouden diplomi-insinööri vuosimallia 1987.

    Mikä sinut on saanut viihtymään LUT:n ympyröissä jo lähes 30 vuotta?

    Rohkeat ihmiset ja edelläkävijän kansainvälinen tekemisen meininki. Työpäivät sisältävät tasaisesti monipuolisia haasteita ja mielenkiintoista tekemistä, sillä meillä on perinteisesti myös vahvat elinkeinoelämäyhteydet. Saan edelleen olla sekä opettamassa että kehittämässä uutta.

    Olin muun muassa perustamassa Lahden yksikköämme (LUT Lahti School of Innovation), joka on fokusoitunut innovaatiotutkimukseen. Lahdessa tuotetaan myös runsaasti täydennyskoulutusta ja siellä voi suorittaa lisensiaatin ja tohtorin tutkintoja (TkT, TkL ja FT) tuotantotalouden alalta.

    Lappeenrannan teknillisen yliopiston opetuksen kehittämisen keskiössä on tällä hetkellä opetuksen vieminen yhä vahvemmin verkkoon. Tähän kuuluu muun muassa opetuksen videointi, opettajille keskitetty help-tukipalvelu sekä monimuotoisten arviointimenetelmien kehittäminen. Lisäksi Lappeenrannan kampuksellamme on vaikea olla viihtymättä.

    Lappeenrannan Green Campus, ”Skinnarilan vapaavaltio” taitaa olla melkoisen uniikki?

    Kyllä, Euroopan mittakaavassakin. Saimaan rannalla sijaitsevan kampuksen alueella toimii LUT:n lisäksi muun muassa AMK, tiedekirjasto, harrastetiloja ja teknologiakeskus. Kampuksemme tuottaa tarvitsemastaan sähkönkulutuksesta kolmisen prosenttia omalla aurinko- ja tuulivoimalallaan.

    Vihreä elämä ei rajoitu meillä kampukselle, vaikka meillä onkin Suomen ensimmäinen aurinkotalouden professuuri. Yliopistomme on keskeisessä roolissa kehittämässä Lappeenrannasta vähäpäästöistä kaupunkia, rakentamassa koko Suomen hyvinvointia luomalla uutta tieteen avulla sekä vastaamassa globaalissa mittakaavassa tulevaisuuden haasteisiin. Tekniikan yliopistokoulutuksen kehittämisessä ovat vahvasti mukana myös alueen ”Skinnarilan vapaavaltioksi” nimenneet opiskelijamme, jotka vaikuttavat suoraan esimerkiksi uudenlaisten opiskelutilojen syntyyn.

    Miten näet LUT:n kansainvälisellä tasolla?

    Puhuisin eurooppalaisesta yliopistosta. Hankimme pohjoismaisena edelläkävijänä koulutusohjelmillemme kansainväliset akkreditoinnit, jotka ovat merkki opetuksen korkealaatuisuudesta kansainvälisellä tasolla. Akkreditointi edistää yliopistojen kansainvälisten kumppanuuksien syntymistä ja vahvistumista. Kansainvälisesti akkreditoidun yliopiston tutkinto tarjoaa luonnollisesti valmistuneille paremmat mahdollisuudet työllistyä kansainvälisiin tehtäviin.
    Lisäksi meillä on maamme yliopistoista vahvin kokemus Venäjä-yhteistyöstä verkostoineen ja kaksoistutkintoineen. Vuosittain uusista opiskelijoistamme 30 prosenttia on kansainvälisiä, joukossa on yli 60 kansallisuutta. Myös kansainvälinen opiskelijavaihto on meillä vilkasta.

    Teksti: Päivi Remes // Kuva: LUT.

    Share: