24.4.2013

    Suomen pelastaja

    Suomen kauppatase on miinuksella. Toisin sanoen: Suomi ostaa ulkomailta enemmän kuin pystyy myymään. Velkaahan siinä kertyy kansantaloudelle eli tilanne on huolestuttava.

    On kuitenkin aloja, joiden vienti kasvaa. Kemianteollisuus on noussut Suomen pelastajaksi – se on suurin vientiala ja vastaa Suomen viennin arvosta jo yli neljännestä. Nousu ei johdu entisen ykköspaikan haltijan, metsäteollisuuden, laskusta, vaan kemianteollisuus on saanut tuotteilleen hyvää vetoa maailmalta.

    Kemianteollisuuden vientituotteet ovat muun muassa öljytuotteita, muovituotteita ja lääkeaineita. Niiden kysyntä maailmalla kasvaa jatkuvasti, sillä sekä muovien että lääkevalmisteiden viennin arvo kohosi peräti 25 % tammikuussa. Tärkeistä tuotteista vain kumituotteiden ja muutamien peruskemikaalien vienti väheni selvästi.

    Teksti: Päivi Piispa
    Kuva: iStockphoto.

    Share: