30.10.2012

    Mahtavaa päästä tehtaan lattialle

    ABB: Nina SipiläNina Sipilä innostui tekniikasta sähkönasentaja-isänsä ansiosta jo lapsena. Nykyisin hän työskentelee laatupäällikkönä tekniikan parissa ABB:llä.

    Laatupäällikkö Nina Sipilä liikkuu ABB:n konetehtaalla itsevarmasti ja olostaan nauttien. Vaaleahiuksinen ja naisellinen Sipilä on tehdasympäristössä iloinen näky. Tehtaiden lattioille pääseminen onkin hänen mielestään yksi mukavimmista puolista työssään.

    – Haluan yhdistää teoriaa ja käytäntöä työssäni. Mielestäni on tärkeää ymmärtää, miten asiat toimivat alimmalla prosessitasolla. Siitä on helpompi lähteä toimintaa sitten kehittämään, Sipilä kertoo.

    Tekniikkaan Sipilä tottui jo varhain: hän kulki lapsesta asti ruuvimeisseliä heilutellen sähkönasentaja-isänsä mukana työkeikoilla. Vuosien jälkeen Sipilä päätyi teknilliseen korkeakouluun opiskelemaan, mutta valitsi oppiaineekseen sähkötekniikan sijaan konetekniikan, koska koki sen konkreettisemmaksi.

    – Olin koulussa äijä muiden joukossa. Hyvin olen joukkoon sopeutunut, vaikka olenkin miesvaltaisella alalla. Paljonhan sopeutuminen on omasta rohkeudesta kiinni, Sipilä naurahtaa.

    Diplomityön kautta Sipilä aloitti työt ABB:llä mekaniikkasuunnittelijana vuonna 2007. Työhön kuului koneiden suunnittelua COG-teollisuusalan sovelluksin. Puolentoista vuoden jälkeen Sipilä eteni suunnittelun kehitysinsinööriksi.

    – Silloin minulle oikeastaan valkeni se, mitä oikeasti haluan urallani tehdä. Eli kiinnostuin laadunvarmistuksesta ja tiedon analysoimisesta, Sipilä sanoo.

    ABB:n kautta Sipilä pääsi Lean Six Sigma –kurssille, jossa opiskeltiin tietoperusteista ongelmanratkaisua systemaattisin menetelmin. Koulutuksen jälkeen Sipilä toimi laadunkehitysinsinöörinä. Siitä hän eteni vielä laatupäälliköksi moottoreiden ja generaattoreiden jälkimyyntiin ja tekniseen tukeen. Hänen mielestään koulutus- ja etenemismahdollisuudet ovat ABB:llä todella hyvät.

    Laatupäällikön työ on päivittäin hyvin vaihtelevaa, mikä puolestaan pitää mielenkiintoa yllä. Tärkeimpänä on palvelun ja tuotteiden laadun varmistaminen.

    – Minua motivoi paljon se, kun saan olla erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, Sipilä kertoo.

    Juuri ihmiset ovat myös niitä, jotka luovat viihtyisän työilmapiirin. Sipilä kehuu omia työkavereitaan ja työkulttuuria ABB:llä loistaviksi.

    – Jokainen pystyy itse vaikuttamaan työilmapiiriin. Jos ongelmia ilmenee, olisi hyvä ensin miettiä mitä voi asialle tehdä. Kaikki lähtee kuitenkin meistä itsestä, Sipilä muistuttaa.

    Logo: ABBABB on johtava sähkövoima- ja automaatioteknologiayhtymä, jonka tuotteet, järjestelmät ja palvelut parantavat teollisuus- ja energiayhtiöasiakkaiden kilpailukykyä ympäristömyönteisesti. Monikulttuurinen organisaatiomme toimii noin 100 maassa.

    www.abb.fi

    Teksti: Helena Hyvönen
    Kuva: Johanna Kannasmaa.

    Share: